Naryanin soundi on jalostunut entistä melankolisemmaksi ja syvällisemmäksi – arviossa ”The Withering”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 14.12.2020

Suomalainen mentaliteetti on tunnettu melankoliaan taipuvuudesta, jota monet kotimaiset yhtyeet osaavat musiikissaan hyödyntää. 2000-luvun alkupuolella perustetun Naryanin voi myös laskea tähän ryhmään. Neljä vuotta sitten julkaistu ”Black Letters” sai huomioni heräämään poikkeuksellisen soundinsa puolesta, ja kun Naryanin uutta, 11. joulukuuta julkaistua pitkäsoittoa kuuntelee, voi huomata, että yhtyeen äänimaisema on muuttunut entistä melankolisemmaksi.

Ulkoasunsa perusteella ”The Withering” jatkaa edeltävän albumin linjalla olemalla hyvin tummanpuhuva ja koruton. Musiikin suhteen yhtyeen soundin keskiössä ovat edelleen jousisoittimet, viulu ja sello, joista jälkimmäinen näyttelee merkittävää osaa esimerkiksi aloituskappaleessa, ”Black Swanissa” ja ”Hear Me Now’ssa”. Jousisoittimet antavat Naryanin soundiin erityisen lisänsä, joka alleviivaa surumielisyyttä ja kaihoisuutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Naryan on kokenut uransa aikana miehistönvaihdoksia, eikä tälläkään albumilla vaikuta enää sama kokoonpano kuin aikaisemmalla: yhtyeen aiemmassa kokoonpanossa ei ollut basistia, mutta nyt sellainen on Antti Välimäen muodossa. Rumpujen taakse on tullut Tommi Tanhuanpää Klas Grangvistin tilalle. Myös pianisti Tuomas Ilomäki on jäänyt pois rivistöstä, ja Naryanissa jo aiemmin vaikuttanut multi-instrumentalisti Eveliina Sydänlahde on ottanut aiempaa isomman roolin hoitamalla pianon ja huilun soiton sekä taustalaulut. Merkittävin muutos on kuitenkin se, että Ville Korhosen tilalle lauluosuuksia on tullut hoitamaan Tommi Niemi. Edellä mainituista muutoksista huolimatta Naryan on pysynyt soundilleen uskollisena, eivätkä jäsenvaihdokset ole jääneet vaivaamaan albumia.

Kuten ”Black Letters” -albumilla, myös ”The Witheringillä” kuullaan vierailevia muusikoita ja solisteja. Tällä kertaa lista on huomattavasti pidempi, kun uudella albumilla vierailee kaikkiaan 14 muusikkoa. Luku selittyy osittain sillä, että Tampereen oopperakuorosta on laulamassa kahdeksan vokalistia ”The World Is Filled With Silence” -kappaleella, ja kuten arvata saattaa – lopputulos on vaikuttava. Heidän lisäkseen levyllä kuullaan kuutta vierailevaa muusikkoa, jotka ovat jättäneet jälkensä useille kappaleille.

Kun ”The Witheringiä” peilaa edeltävään albumiin, voi huomata, että Naryan on valmistanut uudesta albumista konseptimaisemman, joka on eheämpi kuin edeltäjänsä. ”The End” toimii mielenkiinnon herättävänä introna, ja ”IV” välisoittona ”Now You’re Gonen” ja ”Black Swanin” välissä. Pitkäsoiton alkupuolelle on sijoitettu ovelasti tarttuvimmat ”You Are The One” ja ”Now You’re Gone”. Vastaavasti riipivällä tunnelmalla maustettu ”Hear Me Now” erottuu myös hyvin edukseen, ja kappaleella kuultava Niemen ja Maria Opoku-Aikinsin yhteislaulu on upeaa kuultavaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Täyspitkän lopusta löytyy myös kaksi todellista yllätystä. Naryanin soundi kasvaa massiivisiin ja mahtipontisiin mittoihin ”The World Is Filled With Silence” -kappaleella, jolla kuullaan edellä mainittua Tampereen oopperakuoroa. Kuoron antamat lisävivahteet kappaleelle ovat järisyttävät. Myös albumin päättävä ”Takamaa” on mieluinen yllätys suomenkielisen sanoituksensa puolesta. Kyseisellä kappaleella Naryan näyttää, että taittuu tämä musiikin tekeminen suomeksikin. Ja ”Takamaa” onkin ehdottomasti yksi tämän albumin helmistä.

”The Witheringin” kaltaista albumia ei tule vastaan turhan usein. Naryanin soundi on persoonallinen, ja uudella albumilla surumielisyys tuntuu olevan aiempaa vahvemmin läsnä. Aivan niin suurta innostusta levy ei onnistunut minussa herättämään kuin olin toivonut, mutta siitä huolimatta Naryan onnistui yllättämään usealla kappaleella yli odotusten. Yhtyeen uusin albumi on hyvin melankolinen, ja se on melankolisinta, mitä olen pitkään aikaan kuullut. Naryanin soundi ei ehkä ole yhtä rokkaava kuin aiemmin, mutta se on jalostunut syvällisemmäksi.

7½/10

Kappalelista:

  1. The End
  2. You Are The One
  3. Now You’re Gone
  4. IV
  5. Black Swan
  6. Until We Meet Again
  7. Hear Me Now
  8. Room Of Angel
  9. The World Is Filled With Silence
  10. Takamaa

Naryan Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat