National Napalm Syndicate, SYS-RA, StoneSoul @ Nuclear Nightclub, Oulu, 02.08.2014

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 30.8.2014

NNS1Helteisen lauantai-illan hämärtyessä viilenevään iltaan Kaaoszine lähti katsastamaan Ouluun klubi- keikalle erästä suomalaisen thrash-metallin kulmakivistä. Nimittäin Pudasjärveltä jo 1980-luvun lopulla ponkaissutta ja nykyisin oululaistunutta National Napalm Syndicatea, jolta on viimeksi tänä keväänä ilmestynyt vallan mainio ”Lex Talionis” EP. Muistuupa toimittajan omista nuoruusmuistoista mieleen, että kultaisen 1980-luvun lopulla kaikilla itseään kunnioittavilla pudasjärvisillä pitkätukilla oli taatusti farkkutakin tai –liivin selässä Suomen omien thrash-legendojen, Stonen, A.R.G.:n ja National Napalm Syndicaten logot mustalla tussilla taiteiltuna. National Napalm Syndicate tulikin tutuksi Pudasjärven ja lähialueen keikoilta noina aikoina. Valitettavasti alkuperäinen bändi hajosi vuonna 1991, mutta kaikkien meidän ”rässittäjien” iloksi bändi aktivoitui uudelleen vuonna 2002, uudella kokoonpanolla, ja on sen jälkeen julkaissut kaksi studioalbumia, pari splittiä sekä kokoelmalevyn. Keikkoja bändi on tehnyt nykyisin varsin harvakseltaan, joten tottahan nyt oli mentävä mestoille, kun tilaisuus koitti. Siispä niskalihakset lämpimiksi ja ei muuta kuin menoksi!

SYS_RAIllan ensimmäinen lämmittelijä Nuclear Nightclubin alakerrassa, tunnelmallisen live-klubin lavalla, oli ylivieskalainen HC-punkkia veistelevä SYS-RA. Ja mikäpä sopisikaan paremmin thrash-illan aloittajaisiksi, sillä thrashin juurethan ovat syvällä punkin syövereissä. Noin puolen tunnin setin kappaleista ei erityisesti noussut suosikkeja, HC-punk kun ei ole valitettavasti allekirjoittaneen ”kuppi teetä”, kuten britit asian hienostuneesti ilmaisevat, mutta kunnon punk-asennetta oli ilmassa, ja tässä vaiheessa vielä varsin pienilukuinen yleisö alkaakin virittäytyä iloisen odottavaan tunnelmaan itse pääesiintyjää odotellessaan. SYS-RA:n äijät totesivat keikan lopussa, että ”punkkia soittaessa tulee muuten hiki”, mikä ei olekaan ihme, kun ottaa huomioon live-klubin kohtuullisen korkeahkon lämpötilan. Soundit eivät olleet ehkä ihan kohdillaan varsinkaan keikan alussa, sillä laulu ei kuulunut aluksi juuri ollenkaan, mutta pikkuhiljaa optimaaliset säädöt onneksi löytyivät.

StoneSoul3Seuraavana valmiiksi lämpimille lauteille nousi riihimäkeläinen StoneSoul, jonka rouhea hard rock/metalli-keitos oli erittäin toimivaa, ja bändistä huokui osaamisen ja kokemuksen meininki. StoneSoul soitti pääosin omia kappaleitaan, ja materiaali kuulosti erittäin hyvältä. StoneSoulin setissä oli pari cover-helmeä, joilla bändi viimeistään voitti yleisön puolelleen sataprosenttisesti; särmikäs versio Hurriganesin hempeästä ”I Will Stay”-kappaleesta, sekä Black Sabbathin klassikko ”War Pigs”, jonka jälkeen bändi saikin suurimmat suosionosoitukset. Tätä ryhmää olisi kuunnellut pidempäänkin, ja toiveissa olisi, että StoneSoul tulisi Oulun suunnalle uudemman kerran, sen verran vakuuttava paketti näillä ukoilla on kasassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

NNS2Puoliltaöin starttasi National Napalm Syndicaten tämän kesän ainoa keikka, ja heti alkuun rymähti uudelta ”Lex Talionis” EP:ltä biisi ”The Church Of The Rat”. Väkeä oli valunut paikalle jo ihan mukavasti, ja vaikkei klubi täynnä ollutkaan, oli yleisön meno riehakasta etenkin eturivissä heti alusta lähtien. Kunnon moshailu käynnistyköön siis! Vokalisti Aku Raaskan jyhkeä murina yhdistettynä kokeneen bändin tiukkaan soittoon teki keikasta erittäin nautittavan thrash-elämyksen heti alusta lähtien. Keikan antimet muodostuivat suurimmaksi osaksi bändin nimeä kantavan ensimmäisen pitkäsoiton kappaleista, ja hyvä niin, sillä varmasti ne ovat yleisölle juuri ne tutuimmat ja siten varmasti myös toivotuimmat biisit. ”Resurrection of the Wicked” albumilta kuultiin viisut ”Life Is Pain” ja ”Determination”. Setin loppupuolella koettiin iloinen yllätys kun bändin aiempi solisti (vuosina 2004-2013) Ilkka Järvenpää nousi lavalle, ja veti parit biisit Aku Raaskan kanssa duettona! Tästä ei fiilis yleisössä ainakaan laskenut, ja kun bändi aloitti Exodus-coverin ”Piranha” oli tunnelma suorastaan liikuttunut. Loppuun vielä uusiksi räyhäkkä ”The Church Of The Rat”, ja niin oli hikinen ja onnellinen kuulijakunta saanut tunnin annoksen tuhtia trashin tykitystä. Kiitos ja kumarrus ja tulevia keikkoja odotellen!

NNS5Biisilista:
The Church Of The Rat
Lucy
Silent Violence
Deathwish
14U
Pain Of Pleasure
911 / Ante Mortem
Life Is Pain
Determination
Piranha (Exodus-cover)
The Church Of The Rat

Kirjoittanut: Tanja Kyngäs
Kuvat: Tanja Kyngäs

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat