Neljän vuoden palkittu odotus – Cancer Bats viimein Tavastialla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.2.2016

Cancer Bats_anttijuhanijohansson-5Kun uutiset maailman parhaan kanadalaisen, Sabbath-faneista koostuvan hardcore / stoner / sludge / punk rock / hevibändin ensimmäisestä Suomen-keikasta neljään vuoteen iskostuivat korviini, en voinut kuin yllättyä ja innostua. Tätä oli toivottu, etenkin bändin uusimman ”Searching for Zero” -levyn ollessa yksi viime vuoden ehdottomista helmistä. Odotukset palkittiin ristiriitaisella, mutta kuitenkin positiivisella kokemuksella.

Etukäteen koko homma näytti pahaenteiseltä: uutisia keikasta ei kuulunut julkistamisen jälkeen lähes yhtään, eikä esimerkiksi lämppäribändien lisäämisestä line-upiin ollut mitään tietoa, ellei hieman internetistä lähtenyt tonkimaan. Puheet viimeisimmän keikan älyttömän pienestä kävijämäärästä kantautuivat myös korviin ja saivat pohtimaan, miten käy. Saavuin kuitenkin Tavastialle positiivisin mielin, sillä olihan tätä sentään odotettu. Paikalla odotti muutama hartaampi fani, sekä paitatiskin takana hääräilevä bändin laulaja Liam Cornier, jolta kauniin kirjava (lue: harmaa) pipo tulikin ostettua.

Lord Dying_anttijuhanijohansson-5Ei kestänyt kauaa, kunnes illan ensimmäinen bändi, yhdysvaltalainen Lord Dying, aloitti soittonsa ennusteiden mukaisesti surullisen vähälukuiselle salille. Bändin veivaama vauhdikkaammanpuoleinen doom/sludge-musisointi oli omalla kohdallani varsin mieluisaakin seurattavaa. Yllätyin varsinkin hyvinkin täyteläisen oloisesta soundista, sillä basistia ei lavalla näkynyt. Etenkin kyseisen bändin tyylisessä musiikissa pohjataajuudet ovat lähes elintärkeitä kuivan soundin välttämiseksi, mutta onneksi ongelmia ei syntynyt. Kateutta aiheutti myös rumpalin hieno Mortal Kombat -paita. Toivon mukaan bändi saapuu Suomeen uudestaan, vaikkei mitään maailman innokkainta vastaanottoa saanutkaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lapinpolthajat_anttijuhanijohansson-7Kenties illan suurimpana ärsykkeenä toimi muun muassa Pää Kii -yhtyeestä tunnetun Teemu Bergmanin luotsaaman Heartburns-yhtyeen setin peruuntuminen viime hetkillä. Onneksi tähän hätään kuitenkin saatiin näinkin lyhyellä aikavälillä korvaava esiintyjä, Lapinpolthajat-niminen kotimainen ryhmä punkia veivaavia, noh… punkkareita. Ja yllättävän hyvänä korvikkeena bändi toimikin, vaikken juuri yhtään ehtinyt perehtyä bändin tuotantoon. ”Mä en tiedä mitä me tehdään täällä kahden hevibändin kanssa”, totesi bändin laulaja setin alussa. Vastaus tuli heti perään lyhyen ja ytimekkään, varsin perusteellisen hardcore punk -kappalerykelmän muodossa. Melko tiuhaan tahtiin ympäri Suomen keikkoja soittava bändi saattaisi toimia vielä paremmin pienemmässäkin salissa, ja pyrin kyllä näkemään heidät vielä jatkossakin.

Cancer Bats_anttijuhanijohansson-8Bändin lopetettua settinsä siirtyivät illan ensimmäiset ihmiset lavan reunalle asti, illan pääaktia odottelemaan. Lyhyen tauon jälkeen Cancer Bats astui lavalle, aloitti soittonsa uusimman levynsä ”True Zero” -kappaleella ja jatkoi eteenpäin yhteensä yhdeksäntoista kappaleen setillä, jonka aikana yleisö ehti hädin tuskin edes hengähtää. Pääpaino oli uusimmalla levyllä, jolta kuultiin yhteensä kuutisen kappaletta. Bändin debyyttialbumi ”Birthing the Giant” jäi valitettavan vähäiselle huomiolle, sillä siltä kuultiin vain yksi kappale (”Pneumonia Hawk”), vaikka sekin aivan loistava kappale onkin.

Kaiken kaikkiaan itse kappalelistassa ei ollut ainakaan mitään valitettavaa, onhan bändin tuotanto ollut kuitenkin tasaisen hyvää. Ainoa minkäänasteista negatiivista puolta edustanut asia, jonka illalla muistiinpanoihini kirjasin, oli ”Sorceress”-kappaleen kertosäkeen outo sovitus. Yhden kappaleen parhaimmista osista, kertosäkeen jälkeisen junttauksen, bändi soitti lähes puolella sen alkuperäisestä temposta, mikä jäi ärsyttämään kenties liiallisenkin paljon. Onneksi tämä jäi omalla kohdallani ainoaksi ongelmaksi bändin setissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Cancer Bats_anttijuhanijohansson-12Bändin laulaja Liam Cornier varasti lähes kaiken huomion energisellä ja pirteällä olemuksellaan läpi bändin setin, eikä malttanut pysähtyä paikoilleen kuin juomaan kappaleiden välissä vettä. Hän vaikutti ottavan varsin pienen yleisömäärän huumorilla, viitaten muutamaankin otteeseen neljän vuoden takaiseen keikkaan samassa salissa (hän jopa tunnisti yhden viime keikan kävijöistä yleisössä). Suurimmat suosionosoitukset vaikutti saavan Cornierin ilmoitus siitä, että ilta oli hänen hiustensa viimeinen: läpi kiertueen bändi oli kerännyt lahjoituksia syöpärahastoa varten, ja kiertueen päätteeksi Cornier lupautui ajamaan hiuksensa pois lahjoittaakseen ne kemoterapiassa käyville lapsille. Valitettavasti hän ei hiuksia suostunut lavalla ajamaan, mutta kaipa sitä täytyy pärjäillä ilman tätä kokemusta. Lohdutuksena toimikoon uusi, lämmin pipo sekä ristiriitainen, mutta positiivinen ilta punkin parissa. Toivottavasti seuraavaan keikkaan ei sentään neljää vuotta ole.

Settilistat:

Lord Dying

1. Poisoned Altars
2. The Clearing at the End of the Path
3. Greed Is Your Horse
4. In a Frightful State of Gnawed Dismemberment
5. A Wound Outside of Time
6. Darkness Remains

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lapinpolthajat:

1. Espooseen
2. Veepee Saunoo
3. Terveisiä Berliinistä
4. Tervetuloa Suomeen
5. Tavallinen Suomalainen Tragedia
6. Loputon Kulutus
7. Nyrkillä Kasvatettu Poika
8. Peili
9. Itsetuho
10. Aaltis
11. Syvemmälle Pimeään
12. Oikea Lääkitys

Cancer Bats:

1. True Zero
2. Bricks & Mortar
3. Sorceress
4. Pneumonia Hawk
5. R.A.T.S.
6. Pray for Darkness
7. Arsenic in the Year of the Snake
8. Hail Destroyer
9. Trust No One
10. All Hail
11. Deathsmarch
12. Scared to Death
13. Buds
14. Road Sick
15. Beelzebub
16. Lucifer’s Rocking Chair
17. Drunken Physics
18. Sabotage (Beastie Boys -cover)
19. Satellites

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raportti: Thomas Frankton
Valokuvat: Antti-Juhani Johansson

Luetuimmat

Uusimmat