New wave -trio Molchat Doma syksyllä Helsinkiin

Kirjoittanut Niko Kuusela - 11.6.2021
(c) Kanaplev + Leydik

Slaavilaisella sielukkuudella synkän post punkin ja syntikkapopin maailmoista ammentavan new waven uusi kärkinimi Molchat Doma saapuu tulevana syksynä Helsinkiin. Lopullisen läpimurtonsa kriitikoiden ylistämän ”Monument”-albuminsa myötä tehneen valkovenäläistrion keikka koetaan Helsingin Kuudennella Linjalla tiistaina 9. marraskuuta 2021. Konserttiliput tulevat myyntiin perjantaina 11. kesäkuuta klo 12 Tiketissä.

Minskissä vuonna 2017 perustettu Molchat Doma liitää suosionsa nousukiidossa omintakeisella, mm. Depeche Modeen, Joy Divisioniin ja The Cureen verratulla tummanpuhuvaa goottiestetiikkaa tarjoilevalla musiikillaan. Sacred Bones Recordsille kiinnitetyn kolmikon tanssittavassa tuotannossa synkän monotoniset venäjänkieliset lyriikat yhdistyvät jykevään rumpukoneen sykkeeseen.

Molchat Doman toisen albumin (”Этажи” / ” Etazhi”, 2018) seitsemän painosta myytiin loppuun samoin kuin yhtyeen klubikeikat Lontoon, Madridin ja Berliinin kaltaisissa suurkaupungeissa. Vahvan fanipohjan omaavan trion videot keräävät miljoonia streameja YouTubessa, kappaleet trendaavat TikTokissa yli 150 000 videon taustamusiikkina ja Spotify-kuuntelijaluvut ovat ylittäneet jo 2 miljoonan rajapyykin. Yhtyeen uusin, loppuvuodesta 2020 julkaistu pitkäsoitto ”Monument” (”Монумент”) nousi US Billboard Chartsin Top Album Sales -listaukseen sekä Spotifyn kansainväliselle Top 50 -listalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koronan takia peruuntuneen Sideways-festivaalin ohjelmistoon tälle vuodelle kiinnitetty Molchat Doma on odotettu lisä syksyn klubikeikkatarjontaan.

MOLCHAT DOMA (BY)
Ti 9.11.2021 Helsinki, Kuudes Linja

Liput myyntiin pe 11.6. klo 12
– ennakkoon 20,50 EUR Tiketistä
– ovelta 22 EUR

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat