Nicole julkaisi tulevan albuminsa tiedot

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.8.2013

Nicole Hävityksen Huoneet 201390-luvun loppupuoliskolla Seinäjoella perustettu raskasmetalliyhtye Nicole julkaisee kuudennen ”Hävityksen huoneet”-nimisen albuminsa 20.9.2013. Levyä on työstetty keväästä saakka Sonic Pump -studiolla Mikko Herrasen toimiessa tuottajana.

Viime heinäkuussa julkaistu kolmen biisin ”Horros”-single antoi esimakua tulevasta. Tiukkaakin tiukemman levy- ja livebändin maineessa olevan yhtyeen uutta tuotosta kehuttiin mm. Kaaoszinessä seuraavasti: ”Näiden kolmen kappaleen jälkeen uskon kyllä yhtyeen venyttävän ulosantiaan edellistä enemmän ja jään odottamaan yhtä vuoden parhaimmista levyistä. Olisi suoranainen ihme, jos loput kappaleet voisivat jotenkin loppupellillisen pilata.” Myös Imperiumin Mape Ollilla äityi kehumaan nelikon uutta materiaalia: ”Kuten vanha mainos totesi, Pohjanmaalla hyvät asiat pysyy ja paranoo, eikä laatu Horroksen perusteella juuri heilahtele Nicolessakaan.” Horrokselta lohkaistu singleraita ”Uneen kahlitut” on mahdollista kuulla osoitteessa http://youtu.be/fo_F3IpcJXI

”Hävityksen huoneet on helposti synkin Nicole albumi. Kappaleet kertovat karua tarinaa meistä ihmisistä ja tämän hetken yhteiskunnasta. Sanoituksissa käsitellään myös yhteistä ystäväämme kuolemaa ja sen aiheuttama suru välittyy aivan varmasti myös kuuntelijalle saakka”, yhtyeen kitaristi Olli Ketola kuvailee tulevaa täyspitkää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levytyskiireistä huolimatta yhtye on ehtinyt tekemään mm. huhtikuisen minirundin Meshuggahin kanssa sekä heittämään keikat niin Provinssirockissa kuin Nummirockissakin. Tulevan levyn myötä yhtye tullaan näkemään lokakuussa seuraavissa paikoissa:
02.10.2013 TAMPERE, Klubi
03.10.2013 KUOPIO, Henry’s Pub
04.10.2013 HELSINKI, Nosturi
05.10.2013 JYVÄSKYLÄ, Musta Kynnys
11.10.2013 HYVINKÄÄ, Jalostamo
12.10.2013 PORI, Monttu
18.10.2013 TURKU, Klubi
19.10.2013 TBC
25.10.2013 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
26.10.2013 IMATRA; Q-Bar
31.10.2013 OULU, Nuclear Nightclub
01.11.2013 JOENSUU, La Barre
02.11.2013 TBC

BIISILISTA
1. Vihollisteni peilit
2. Resistanssi
3. Harha
4. Kuolleet ystävät
5. Uneen kahlitut
6. Langenneet
7. Naamiot
8. Kuolleen sydämen aika
9. Varjeltu kadotus
10. Hävityksen huoneet
11. Monumentti
12. Ajan ulkopuolella

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat