Nightwishin maailmankiertue käynnistyy virtuaaliseen todellisuuteen rakennetussa maailmassa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.12.2020

Maailmanlaajuisesti tällä hetkellä menestynein suomalaisyhtye Nightwish tarjoilee ensi keväänä yleisölle ainutlaatuisen interaktiivisen elämyksen ”An Evening with Nightwish in a Virtual World”. Yhtye esiintyy virtuaaliseen maailmaan rakennetussa The Islanders Arms -nimisessä tavernassa kahden illan verran perjantaina 12. ja lauantaina 13. maaliskuuta 2021. Lipunmyynti kumpaankin esitykseen on käynnissä nyt Nightwishin verkkosivuilla, osoitteessa www.nightwish.com.

Molempina iltoina on luvassa unohtumaton 1,5 tuntia kestävä esiintyminen, jonka aikana kuullaan yhtyeen uusimman, viime huhtikuussa julkaistun albumin ”Human. :II: Nature.” kappaleita ensimmäistä kertaa livenä. Kummallekin illalle on rakennettu hieman vaihteleva oma settilistansa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun Nightwishin maailmankiertue peruuntui koronavirustilanteen takia, yhtye päätti toteuttaa jotain ennennäkemätöntä näinä haastavina aikoina.

Täysimittainen, maagisiin ulottuvuuksiin yltävä livekokemus sijoittuu virtuaalitodellisuuteen rakennettuun The Islanders Arms -tavernaan, jonka ikkunoista yhtye ja yleisö sukeltavat erilaisiin 3D-mielikuvitusmaailmoihin. Keikan teknisestä toteutuksesta vastaa Zoan, jonka kehittämä Burst Live -alusta oli käytössä mm. miljoonayleisön saavuttaneella JVG:n virtuaalisella keikalla vappuaattona.

Katsoja voi luoda itselleen interaktiivisen avatar-hahmon ja liittyä keikalle omalla tietokoneellaan tai älypuhelimellaan. Yleisö voi reagoida mm. elein, suosionosoituksin tai emojein keikan aikana, sekä chattailla muiden fanien kanssa. Omalle avatarilleen voi ostaa myös Nightwish-fanituotteita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nightwish on globaalisti menestynein suomalaisyhtye, jonka albumeita on myyty maailmanlaajuisesti noin 10 miljoonaa kappaletta. Bändin tuorein levy, huhtikuussa julkaistu kaksiosainen ”Human. :||: Nature.”, on yhtyeen yhdeksäs studioalbumi.

NIGHTWISH: ”AN EVENING WITH NIGHTWISH IN A VIRTUAL WORLD”
– WE HEARTILY WELCOME YOU TO SPEND A NIGHT WITH NIGHTWISH AT THE ISLANDERS ARMS
– Pe 12.3.2021 klo 21.00, kesto n. 90 min
– La 13.3.2021, Pohjois- ja Etelä-Amerikan ilta (aikataulu vahvistetaan myöhemmin), kesto n. 90 min
Livet koettavissa osoitteessa: www.burst.fi
Tallenne katsottavissa 48 tuntia keikan jälkeen.

LIPUT MYYNNISSÄ NYT OSOITTEESSA WWW.NIGHTWISH.COM:
– Kahden illan yhteislippu alk. 25e (+toim. kulut alk. 1e)
– Kahden illan yhteislippu + ”An Evening with Nightwish in a Virtual World” -t-paita alk. 45e (+toim. kulut alk. 1e), vain rajoitettu erä saatavilla

https://nightwish.com
www.facebook.com/nightwish
www.instagram.com/nightwish
www.fullsteam.fi
www.burst.fi
www.lippu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat