Nile

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.6.2012

Yhdysvaltalainen death metallia soittava Nile täyttää ensi vuonna kunnioitettavat 20 vuotta. Yhtye, joka ammentaa musiikkiinsa  tunnelmia muinaisen Egyptin mytologiasta, julkaisee järjestyksessään seitsemännen albuminsa nimeltä ”At The Gates Of Sethu” 29. kesäkuuta Nuclear Blast Recordsin kautta. Kaaoszine tavoitti puhelimitse yhtyeen kitaristin / vokalistin Karl Sanderssin, joka kertoi meille hieman yhtyeen uudesta albumista sekä omista ajatuksistaan yhtyeen 20-vuotisen taipaleen kunniaksi. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Olet soittanut Suomessa monta kertaa Nilen kanssa ja olette soittaneet täällä esimerkiksi Tuska Open Airissa. Onko sinulla itselläsi jotain muistoja Suomeen liittyen?

Karl: Muistan, että meillä oli todella loistava keikka Tuskassa. Tykkään todella paljon soittaa Suomessa ja minusta tuntuu, että myös ihmiset siellä pitävät meidän musiikistamme.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mikä on ensimmäinen asia, mikä itsellesi tulee mieleen Suomesta?

Karl: Muistan kun soitimme keikan siellä viime talvena ja oli todella kylmä. Lisäksi olin silloin todella kovan flunssan kourissa ja yskin lähes koko keikan ajan. Täytyypä siis vastata, että kylmyys on asia, joka itselleni tulee ensimmäiseksi Suomesta mieleen. (naurua)

Teiltä ilmestyy uusi albumi nimeltä ”At The Gates Of Sethu” heinäkuun alussa Nuclear Blast Recordsin kautta. Voisitko ensin kertoa meille hieman itse albumin teosta sekä sen nauhoituksista?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Karl: Aloitimme albumin kirjoittamisen viime vuoden toukokuussa ja studioon pääsimme joulukuussa, joten itse albumin kirjoittaminen kesti noin puoli vuotta. Nauhoitukset kestivät aina tuonne maaliskuulle asti, joten melkein vuoden verran me tuota albumia teimme. Olemme aika perfektionisteja ja haluamme, että fanit saavat aina meiltä mahdollisimman hyvän levyn. Teemme tätä kuitenkin myös faniemme takia, joten haluamme olla varmoja, että albumi on ostamisen arvoinen, ennen kuin sen julkaisemme.

Muistan, kun haastattelin sinua Tuskassa muutama vuosi sitten ja sanoit, että yrität aina haastaa itsesi muusikkona uutta albumia kirjoittaessasi. Oliko tämä päämääränä myös ”At The Gates Of Sethu”
-albumin kohdalla?

Karl: Ehdottomasti. En ole tälle albumille niin paljon kirjoittanut sellaisia kappaleita, joissa haastaisin itseäni. Enemmän olemme koettaneet kehittyä yhdessä bändinä ja sitä kautta saada musiikkiamme parempaan ja teknisempään suuntaan.

Neil Kernon, joka on tuottanut myös teidän aikaisempia levyjänne, toimi albumin tuottajana ja miksaajana. Minkä takia päädyitte jälleen työskentelemään hänen kanssaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Karl: Neilin kanssa meillä on ollut jo pitkä prosessi, ja haluamme tehdä albumeita hänen kanssaan, koska hän tietää tasan tarkkaan, mitä me albumiltamme haluamme. Kun kaikki tietävät oman roolinsa albumin teon suhteen ja tuottaja ymmärtää, mitä yhtye albumiltaan haluaa, emme näe mitään syytä vaihtaa tuottajaa. Tätä albumia tehdessämme muutimme tosin hieman työskentelytapoja ja yritimme vangita albumille sen energian, mitä välitämme yleisölle livenä sen sijaan, että olisimme tehneet albumista virheettömän ja todella hyvin tuotetun.

Tuoko Neil koskaan mitään uusia ideoita esiin siinä vaiheessa, kun nauhoitatte albumia?

Karl: Hän toimii enemmän tuottajana. Hän yrittää saada yhtyeestä parhaan irti ja luottaa siihen, että yhtye itse tietää, mikä on heille parasta. Se on ainakin meidän tapauksessamme toiminut aina, koska olemme yleensä miettineet todella tarkasti jo ennen studioon menoa, mitä me tulemme nauhoittamaan. Joskus hän ehdottaa omia ideoitaan kappaleita nauhoittaessa, ja yleensä hänen ideansa ovat myös hyviä.

Vanha vokalistinne Jon Vesano laulaa myös uudella albumillanne. Miten päädyitte yhteistyöhön juuri hänen kanssaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Karl: Edellisellä ”Those Whom The Gods Detest” -albumilla Jon teki muutamaan kappaleeseen lauluja ja tykästyimme hänen ääneensä niin, että päätimme pyytää hänet uudestaan mukaan studioon. Hänen äänensä on jotenkin niin demoninen, että hän vain sopii musiikkiimme todella hyvin.

 Jos vertaat musiikillisesti tätä uutta albumianne teidän edelliseen ”Those Whom The Gods Detest”- albumiin, mitä itse näet albumeiden suurimpana eroavaisuutena?

Karl: Albumeiden kappaleiden rakenteissa on suuria eroja. Uudella albumillamme olemme pyrkineet välttämään toistoa ja tekemään kappaleista entistä monipuolisempia. Säädin myös kitaraani uusiin asetuksiin, jotta soundistamme tulisi vieläkin raskaampi ja synkempi. Rumpuja säädimme yötä päivää varmaan parin päivän ajan, kun yritimme saada soundin kohdilleen. Se oli yhtä helvettiä, mutta lopputulos on kyllä todella kaiken sen vaivan arvoinen. Lisäksi olemme yrittäneet tehdä lauluista monipuolisempia, ja olen yrittänyt opetella käyttämään ääntäni paremmin. Mielestäni albumin vokaalit ovat parhaimmat, mitä meillä on koskaan olleet.

Mistä olet tällä kertaa ammentanut vaikutteita kappaleiden lyriikoihin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Karl: Monet teksteistä tulevat vanhoista egyptiläisistä teksteistä. ”Natural Liberation of Fear Through the Ritual Deception of Death” -niminen kappale puolestaan tulee Kuolleiden kirjasta. Albumin kappaleet eivät suoraan käsittele muinaista Egyptiä, vaan tällä kertaa kappaleet on pyritty tekemään hieman modernimmaksi.

Albumilla on jälleen tukku todella upeita kitarasooloja. Mistä saat yleensä vaikutteita niihin?

Karl: Olen viimeiset kaksi vuotta ottanut soittotunteja ja olen todella yrittänyt kehittyä lisää kitaristina. Pahimmillani harjoittelin jopa 8 tuntia päivässä soittamista, joten toivottavasti albumia kuunnellessa myös kuulee oman kehittymiseni soittajana.

Muusikkoina olette jo saavuttaneet aika paljon, mutta onko itselläsi vielä jotain tavoitteita, joita haluaisit saavuttaa?

Karl: Kuuntelen useasti itseäni parempien kitaristien soittamista ja mietin mielessäni, että haluaisin joku päivä tulla yhtä hyväksi kuin he. Se on vienyt eteenpäin minua kaikki nämä vuodet ja minusta tuntuu siltä, että vieläkin vasta opettelen kunnolla kitaran soittamista. Vaikka olen soittanut jo melkein 40 vuotta, niin silti haluan vielä kehittyä paremmaksi kitaristiksi ja sitä kautta tehdä myös aina vain parempia ja parempia albumeita.  Ja totta kai haluan myös, että Nilesta tulisi vieläkin suurempi yhtye, kuin se tänä päivänä on. Siinäpä nuo omat tavoitteeni ovat lyhykäisyydessään.

Luuletko, että joskus tavoitat vielä kitaristina sen tason, jossa haluat olla?

Karl: Kuka tietää. Aion ainakin jatkaa harjoittelua niin kauan kuin minusta siltä tuntuu.

Yhtye täyttää ensi vuonna kunnioitettavat 20 vuotta. Onko teillä suunnitelmissa juhlistaa tuota jotenkin?

Karl: Monet ovat kysyneet minulta tuota, joten ehkä minun tosiaan pitäisi alkaa suunnitella jotain. Onko sinulla ehdotuksia mitä voisimme tehdä?

Voisitte julkaista vaikkapa DVD:n?

Karl: Hyvä idea. Minä haluaisin tehdä DVD:n meidän urastamme. Olemme kuitenkin olleet niin kauan kasassa ja fanit ovat usein meiltä semmoista pyytäneet. Ehkä nyt tosiaan olisi jo korkea aika siihen.

Lopuksi vielä hieman tulevaisuuden suunnitelmistanne. Koska näemme Nilen Suomessa keikalla?

Karl:  Meillä on tulossa suuri Euroopan kiertue Morbid Angelin ja Kreatorin kanssa. Toivottavasti tuo kiertue tulee myös Suomeen asti.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevaisuuteen. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille?

Karl: Kiitoksia kaikille tuestanne. Toivottavasti pääsemme taas tulevaisuudessa Tuskaan soittamaan, koska meillä oli siellä niin hauskaa!

Luetuimmat

Uusimmat