Nitroforce 9 – Heat of the Downtown

Kirjoittanut Markus Raatikainen - 14.3.2016

Nitroforce 9 julkaisi 11.3. toisen albuminsa Heat of the Downtownin. Bändi itse kuvailee levyään “tiukkojen riffien ryydittämäksi melodiseksi nitrorockiksi, jossa yhdistyvät luontevasti 80-luvun bileet ja 90-luvun kaiho”. Nitroforce 9 on minulle täysin uusi tuttavuus, jonka julkaisun kuunteleminen on miellyttävää. Albumin 11 kappaleesta 10 on vauhdikasta rockia, josta ei puutu menoa ja meininkiä.  Rockin ystäville “Heat of the Downtown on löytö, johon on suositeltavaa perehtyä huolellisesti.

”Heat of the Downtownille” alkutahdit antaa ”Spin the Wheeljosta löytyvät albumille tyypilliset elementit: vokalisti Eero Savelan mielenkiintoinen ja erottuva lauluääni, kitaristi Mikko Silvosen monipuolinen kitaransoitto ja bändin nopeatempoinen hard rock. Avausraidan aloittamalla linjalla jatkavat levyn singlelohkaisu ”Heat of the Downtown” , ”Get on the Boat” ja ”KING OF THE NIGHT”. Samankaltaisuudestaan huolimatta kappaleista löytyy monia elementtejä, jotka tekevät mielenkiintoisia ja toimivia eroja niiden välille. Esimerkiksi singelohkaisun ”Heat of the Downtown” kertosäe on pehmeämpi ja hieman hitaampi kuin levyn avausraidan vastaava.

Opening Hours”, ”No Need for Nickles and Dimes”, ”Taste My Fire” ja ”Trailer Park Betty” ovat albumin seuraavat raidat. Nitroforce 9 jatkaa aloitamallaan linjalla: luvassa on siis vauhdin ja musiikillisen taidokkuuden pettämätön yhdistelmä. ”No Need for Nickles and Dimes” ja ”Trailer Park Betty” erottuvat koko albumiakin tarkasteltaessa: ”No Need for Nickles and Dimes”  on hieman tummasävyinen kappale. ”Trailer Park Bettyssä” kitara on jälleen kerran keskeisessä roolissa ja erityisesti Mikko Silvosen kitarasoolo on mieleenpainuva.  Lisäksi ”Trailer Park Bettyn” säkeistöjen tempo on hieman hitaampi, mikä rytmittää kappaletta oivallisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viimeiset kolme raitaa tottelevat nimiä “Lily of the Valley“, “LAKE” ja “Sunny“. ”Lily of the Valley” on kappaleena mielenkiintoinen sisältäessään runsaasti kitarakikkailua ja todella menevän kertosäkeen, johon ei kyllästy sen useasta toistamisesta huolimatta. ”LAKE” on ”Heat of the Downtownin” erottuvin kappale: muiden  kappaleiden ollessa pääasiassa menevää ja vauhdikasta rockia ”LAKE” on jotain aivan muuta. Levyn päätösraita ”Sunny” ottaa askeleen levyn yleisempää linjaa kohti olemalla kokeilevan ”LAKEn” jälkeen rockahtavampi kappale. ”Sunnyssa” on monia mielenkiintoisia vivahteita: esimerkkinä mainitsen kappaleen rakenteen, jossa on tehty erottuvia ratkaisuja verrattuna levyn muihin biiseihin.

Nitroforce 9:n toisen albumin suurin vahvuus on levyn linjakkuus ja yhtenäisyys: ”Heat of the Downtownin” kappaleet ovat vauhdikasta rockia, jota kuunnellessa ei todellakaan ole tylsää. Linjakkuudestaan huolimatta albumi ei toista itseään, vaan sen kaikki 11 raitaa sisältävät runsaasti mielenkiintoisia elementtejä, jotka pitävät albumin kuuntelijan kiinnostuneena ja valppaana: mitähän hienouksia seuraava biisi sisältää? ”Heat of the Downtownin” vahvuus piilee kappaleiden selkeässä linjassa ja siihen kätkeytyvässä yksityiskohtien kauneudessa, jotka suorastaan puskevat läpi albumilta.

8/10

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
1.Spin the Wheel
2.Heat of the Downtown
3.Get on the Boat
4.KING OF THE NIGHT
5.Opening Hours
6.No Need for Nickels and Dimes
7.Taste My Fire
8.Trailer Park Betty
9.Lily of the Valley
10.LAKE
11.Sunny

http://www.nitroforce9.com/

Kirjoittanut: Markus Raatikainen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat