Noise Rock -duo Lightning Bolt ensivisiitille Suomeen toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.2.2020

Yhdysvaltalaisyhtye Lightning Bolt saapuu toukokuussa vihdoin Suomeen. Noise rock -kaksikko tekee ensimmäisen Suomen-keikkansa Helsingin Ääniwallissa torstaina 28. toukokuuta, ja liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Rumpali-vokalisti Brian Chippendalen ja basisti Brian Gibsonin vuonna 1994 Rhode Islandilla perustaman Lightning Boltin voi tätä nykyä hyvällä syyllä laskea yhdysvaltalaisen underground-musiikin kaanoniin. Yhtyeen hyperaktiivinen ja kovaääninen soundi ammentaa niin Boredomsin ja Ruinsin kaltaisilta japanilaisyhtyeiltä kuin modernista klassisesta musiikista ja jazzistakin. Yhtyeen seitsemäs studioalbumi ”Sonic Citadel” ilmestyi viime syksynä arvostetun Thrill Jockey -levymerkin (mm. Tortoise, Trans Am ja Future Islands) kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Sonic Citadel” -albumia edelsi neljän vuoden julkaisutauko, jonka aikana Gibson oli muun muassa luomassa palkittua ”Thumper”-videopeliä, ja Chippendale julkaisi sarjakuvakirjan ”Puke Force”, jonka lisäksi The Rolling Stone valitsi hänet sadan kaikkien aikojen parhaan rumpalin listalle. Uuden albumin myötä Lightning Boltia on jälleen nähty esiintymislavoilla ympäri maailmaa.

LIGHTNING BOLT (US)
To 28.5.2020 Helsinki, Ääniwalli

Liput:
– ennakkoon Tiketistä alk. 25,50 EUR
– ovelta 27 EUR

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://laserbeast.com
www.facebook.com/lightningboltband
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat