Mortiis @ On The Rocks 29.12.

Norjan peikko loi hypnoottisen tunnelman — Mortiis 29.12. On The Rocksissa

Kirjoittanut Iida Elstelä - 31.12.2018
Mortiis @ On The Rocks 29.12.

Helsingin On The Rocksissa käy kuhina, ja paikalle on saapunut kiitettävä määrä musadiggareita todistamaan norjalaista dark ambient -musiikin ihmettä. Black metal -pioneeribändi Emperorin ensimmäisenä basistina alun perin tunnettu, ja sittemmin soolouralle lähtenyt Mortiis on aloittamassa settinsä. Peikkomaskiin verhoutunut mies astelee utuiselle, riisuttujen puiden koristamalle lavalle dj-pöydän taakse, ja musiikki voi alkaa.

Mortiis on ensimmäisten levyjen jälkeen koonnut ympärilleen soittajia, mutta tämä keikka keskittyi nimenomaan Mortiisin alkuaikojen tuotantoon, joten pientä lavaa hallitsi yksin Håvard Ellefsen. Livenä kuultiin kokonaisuudessaan herran toinen kokopitkä albumi, kahdesta kappaleesta koostuva noin tunnin mittainen ”Ånden Som Gjorde Opprør”.

Mortiis @ On The Rocks 29.12.

Kestää oman hetkensä päästä kiinni keikan tunnelmaan. Mortiisin kaltainen, sielun ympärilleen kietova usvainen tunnelmointi on musiikkia, jota kuunnellaan yksin hämärässä vailla taustamelua, ja annetaan sävelten luomien kuvien kulkea vapaasti mielessä. Kun ihmiset vieressä puhuvat kovaan ääneen, ja jonkun kalja läikkyy päälle, käy mielessä, onko tällaista musiikkia  tarkoitettu esitettäväksi livekeikoilla. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lopulta musiikki voittaa, ja kun keskittyy tarpeeksi, on kaikki ympärillä tapahtuva mahdollista sulkea pois. Hetken päästä ei edes tarvitse keskittyä, kun Mortiisin musiikki kuljettaa mielen lähes meditatiiviseen tilaan. Jatkuva savukoneista pulppuava usva, koko lavan punaiseksi luovat valot, sankarilliset ja hetki hetkeltä suuremmiksi kasvavat syntikkamelodiat, sekä kopin takaa yleisöä vilkuileva peikko luovat kokonaisuuden, jollaista ainakaan allekirjoittanut ei ole koskaan päässyt tätä ennen kokemaan. Viimeisten sävelten jälkeen Mortiis heilauttaa nopeat hyvästit ja astelee pois. Verhot vedetään lavan eteen yleisön huudoista huolimatta, ja keikka on ohi.

Mortiis @ On The Rocks 29.12.

Kotoa lähtiessäni en tiennyt, mitä odottaa Mortiisin live-esiintymisestä. Alkukeikasta mielen vallanneiden ristiriitaisten ajatusten jälkeen oli Mortiis kuitenkin positiivinen yllätys. Kaikessa simppeliydessään Norjan peikko onnistui luomaan On The Rocksiin hypnoottisen tunnelman, jonka keskipisteenä oli musiikki, eikä mikään muu.

Teksti: Iida Elstelä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuvat: Jussi Salminen

Luetuimmat

Uusimmat