Oceanwake uuden albumin kimpussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.6.2013

Oceanwake KingdomNelisen vuotta sitten luonnonkauniissa joskin eksentrisessä rannikkokunnassa Luvialla perustettu Oceanwake julkaisi juuri “Kingdomiksi” ristityn debyyttinsä. Julkaisijana toimi nykyisellään alan piireissä Venäjän tunnetuimpiin levy-yhtiöihin kuuluva Stygian Crypt Productions.

Orkesterin kappaleet pohjautuvat hitaisiin ja raskaisiin doom metal -riffeihin sekä mureaan örinälauluun, mutta johtuen jäsenten erilaisista lähtökohdista ja taustoista, musiikista on löydettävissä vaikutteita myös progesta, psykedeliasta, black metalista, post rockista sekä jopa countrysta. Koska Oceanwaken musiikille on vaikea löytää yhtä selkeää lokeroa, kutsuukin bändi tyyliään kuvaavasti englanninkielisellä sanakolmikolla arctic experimental metal.

Debyytin kappaleet ”Come Forth, a Breaking Light” ja ”The Words of Gods Lie Among Us” kuunneltavissa osoitteessa https://soundcloud.com/oceanwake

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Parhaillaan orkesteri työstää materiaalia ”Kingdomin” seuraajalle, jonka on tarkoitus ilmestyä vielä vuoden 2014 aikana.

”KINGDOM” BIISILISTA
1. Carriers I: …and Kingdom Came, Chaos Ensued (5:00)
2. Carriers II: Luminous Waves (5:22)
3. Carriers III: Obsidian Tide (11:07)
4. The Words of Gods Lie Among Us (4:54)
5. Aeon Trail (15:23)
6. Come Forth, a Breaking Light (11:46)

KOKOONPANO
Martti Koski – kitara
Mikko Kulju – rummut
V-V Laaksonen – kitara & laulu
Jarkko Mäkelä – basso
Eero Haula – laulu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/OceanwakeFi
http://www.oceanwake.net/

Luetuimmat

Uusimmat