October Tide saapuu maaliskuussa Suomeen minikiertueelle

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 11.1.2020

Ruotsalainen melodista deathia ja doomia yhdistelevä October Tide kiertää maaliskuussa Suomea kolmen keikan verran. Bändi esiintyy maaliskuun 26. päivä Tampereella, 27. päivä Helsingissä ja 28. päivä Jyväskylässä. Lauteita lämmittelevät kotimaiset Hanging Garden ja Kaunis Kuolematon.

Tapahtuman järjestäjä ilmoittaa:

1990-luvun puolivälissä perustettu October Tide on entinen Katatonian kitaristi Fredrik Norrmanin johtama yhtye, joka ehti julkaista kaksi albumia ennen jäämistään 10 vuodeksi telakalle. Vuonna 2009 Norrman erosi Katatoniasta ja kokosi October Tiden uudelleen. Bändi on julkaissut paluunsa jälkeen kaksi albumia, joista tuorein on viimevuotinen ”In Splendor Below”. (Toimittajamme antoi 7,5 pistettä kyseisestä levystä levyarvostelussaan.)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiertueella on luvassa ikoniset iltamat, sillä kattausta täydentävät melankolisen metallin eturiviin itseään kiilaavat Hanging Garden ja Kaunis Kuolematon. Hanging Gardenin marraskuussa julkaistu kuudes albumi ”Into That Good Night” on saanut maailmalla ylistävän vastaanoton. Kiertueella ensimmäistä kertaa on mukana myös yhtyeen uusi laulajatar Riikka Hatakka. Viime aikoina keikoillaan ja julkaisuillaan vakuuttanut Kaunis Kuolematon on yksi Suomen metallitoivoista. Yhtye osallistuu kiertueen Tampereen ja Helsingin osuuksille. Alkuvuodesta Kaunis Kuolematon on siirtymässä studioon valmistelemaan uutta materiaalia, jossa ruuvia on kiristetty entisestään.

Liput kiertueelle tulevat myyntiin perjantaina 10. tammikuuta. Tarkemmat tiedot lippujen hinnoista ja aikatauluista löytyvät tapahtumapaikkojen ja lipunmyyntipisteiden sivuilta. Kiertuepaikat ovat seuraavat:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat