Odotettu “GastiR – Ghosts Invited” on Gorgorothista tutun Gaahlin ensimmäinen soololevy

Kirjoittanut Antti Mikkolainen - 24.5.2019

Gaahl, paljon puhuttu ja kohuttu mies on yksi maailman tunnetuimpia norjalaisia muusikoita, joka on tullut yleisön tietoisuuteen black metallin kautta. Ei ehkä ole tarpeen muistuttaa, mutta Gorgorothin lisäksi miekkosella on takanaan muitakin tähdellisiä nimiä, kuten Trelldom, God Seed tai Wardruna. Lisäksi Gaahl tunnetaan myös kuvataiteilijana. Vihdoinkin, Gaahls WYRD -nimellä kulkeva yksikkö on julkaisemassa lajinsa ensimmäistä Gaahlin sooloalbumiksi laskettavaa kokonaisuutta. “GastiR – Ghosts Invited” julkaistaan 31. toukokuuta Season of Mistin toimesta. Pääpiru on koonnut albumin taakse nipun norjalaisia metallimuusikoita, joiden taustalta löytyy mm. Aeternusta, Grimfistiä ja Nidingriä.

Esimakua uusista tuulista saatiin jo vuonna 2017, kun “Bergen Nov ‘15” live EP näki päivänvalon. Lyhytsoitto koostui kuitenkin vain Trelldomin kappaleista, eikä varsinaista uutta materiaalia ollut sinänsä luvassa. Trelldomin materiaali antaa kuitenkin hyvän ja välähdysmäisen kuvan siitä, mitä Gaahls WYRDILTÄ on lupa odottaa; “GastiR” on jollain tapaa kuin jatkumoa Trelldomille, vaikka sama bändi ei olekaan kyseessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suurin ero aikaisimpiin Gaahlin edesottamuksiin löytyy lauluista; vokaalit ovat suuressa määrin puhtaita ja vaihtelevan tyylisiä. Nyt herra pääsee oikeuksiinsa, ja on varsin mukava kuulla miekkosen puhdasta laulua lähes levyllisen verran. Lauluista huolimatta “GastiR” on black metal levy, joskaan ei sieltä tavanomaisimmasta päästä. Albumilla on paljon elementtejä, jotka vieraannuttavat tavanomaisesta mustasta metallista, kuten “From the Spearin” yllätykselliset riffit todistavat.

Heti kärkeen “Ek erilar” päräyttää eetteriin nopeatempoista, mutta hypnoottista myllytystä. Hypnoottisuus onkin albumin avainsana, ja se on jollain tapaa läsnä jokaisessa kappaleessa. Toisena kuultava rytminen, jo kertaalleen mainittu “From the Spear”, sisältää pienen riffikkään yllätyksen, jonka toimivuudesta voidaan olla montaa eri mieltä. “Ghosts Invited” täyttyy Gaahlin vangitsevista vokaaleista. Levyn parasta antia on neljäntenä kappaleena kuultava hidas ja tunnelmallinen “Carving the Voices”, joka sisältää ehdottomasti levyn parhaat laulusuoritukset. Gaahl on parhaimmillaan puhtaissa, vangitsevissa ja isoissa äänissä. Veiztu hven kohdalla tapahtuu aivan selvä notkahdus materiaalin tason suhteen, eikä kappale oikein jaksa vakuuttaa. Viimeistään “Through Past and Pastin” kohdalla levy alkaa liiaksi toistaa samaa kaavaa, ja “GastiR” alkaa syödä itseään sisältä päin. Shamanistista ja levyn päättävää “Within the Voice of Existence” -biisiä lukuunottamatta loppu levy on samasta puusta veistettyä tavaraa, joka helposti unohtuu albumin alkupään varjoon.

Hypnoottinen “GastiR” soi aivan kuin verho tuon- ja tämänpuolisen välillä raottuisi. Levyssä on jotain shamanistista. Vaikka luonnehdinta on päällisin puolin positiivinen, piilee tässä myös levyn ongelma; tuntuu kuin kuulija jäisi vangiksi ikuiseen välitilaan, eikä levy tunnu sen kummemmin tämän- kuin tuonpuoleiseltakaan. Useammankaan kuuntelun jälkeen en oikein tiedä pidänkö albumista vai en. Sen kuitenkin tiedän, että Gaahls WYRDIN debyytti on mielenkiintoinen julkaisu, joka kannattaa tsekata aivan itse.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7/10

Kappalelista:

1. Ek Erilar
2. From the Spear
3. Ghosts Invited
4. Carving the Voices
5. Veiztu Hve
6. The Speech and the Self
7. Through and Past and Past
8. Within the Voice of Existence

Gaahls WYRD Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat