Pää Kii @ Kesärauha 14.6.2019, Kuva: Eevamaija Virtanen

Olarin Panimo yhdistää hyvän oluen ja musiikin uusilla festareilla

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 28.2.2020
Pää Kii @ Kesärauha 14.6.2019, Kuva: Eevamaija Virtanen

On tullut aika – nimittäin aika niputtaa musiikki, börsta ja hyvä meno lopullisesti yhteen Otaniemessä. Kaksi päivää, kuusi bändiä, tolkuttomasti kaleksia.

EHDOTTOMAN MAANALAISTA 2020

17.-18.7., Olarin Panimo

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pää Kii
Bändi nimeltä Pää Kii: Tuntuu, ettei bändi kaipaa kamalasti esittelyjä. No, kirjoitetaan vähän kuitenkin. Vuonna 2012 perustetun suomipunkin uranuurtajan viimeinen täyspitkä julkaistiin muutama vuosi takaperin, mutta bändi ei ole jäänyt unholaan, päinvastoin. Se on keikkaillut ympäri Suomea ja vähän aikaa sitten lämppäsi muun muassa legendaarista New Model Armya. Melankolisen mustaa huumoria lyriikoissaan käyttävä yhtye on livenä näkemisen ja kokemisen arvoinen.

Tuomio & Kone
Tuomio & Kone: Mitä olarilaiset festarit olisi ilman olarilaisia legendoja? No, siis eihän niitä festareita olisi! Juuri uuden ”Hyvät kannet hukkaan” -albumin julkaissut duo on tarjoillut kuuntelijoilleen nerokkaan näpäyttäviä riimipärkiään jo parin vuosikymmenen ajan. Sen Lepiksen levynjulkkarikeikka myytiin loppuun nopeammin, kuin Raimo ehti napittaa kauluspaitansa loppuun, joten älä missaa bändiä. Luvassa on odotettavasti mitä olarilaisin esitys vuosiin.

17.7.
Tuomio & Kone
TBA
TBA

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

18.7.
Pää Kii
TBA
TBA

https://www.olarinpanimo.fi/
https://trapfactory.fi/en/escape-room-helsinki/
https://www.facebook.com/blowupthatgramophone/

Liput myy Tiketti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat