Oliko Tesseract maailmalle ilmestyneiden monoliittien takana? Bändi julkisti uuden massiivisen elokuvallisen livekokemuksen, jonka kansikuvana näkyy tuttu objekti

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 2.12.2020

Modernin progressiivisen metallin arvostetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva Tesseract on julkistanut tulevan konserttitallenteensa ”P O R T A L S”, joka on kaikkea muuta kuin tavanomainen livestreamattu konsertti.

Kyseessä on yhtyeen itsensä mukaan elokuvallinen konserttielämys, jossa yhtye pyrkii luomaan eri kappaleilleen omat tunnelmansa ja tarinansa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”’P O R T A L S’ on kunnianosoituksemme sitä rakkautta kohtaan, jota koemme esiintymistä kohtaan. Jokainen luku on yksi otos jatkuvasti kehittyvästä musiikillisesta persoonallisuudestamme. Jokainen kappale on keskustelu, jota käyt vanhojen ystävien kanssa, kun tapaat heidät pitkästä aikaa, ja jatkatte siitä mihin viimeksi jäitte”, yhtye kuvailee tulevaa konserttikokemustaan.

Tarkkasilmäisimmät huomaavatkin, että konsertin promomateriaalissa esiintyy vahvana osana harmaa monoliitti. Vastaavia monoliitteja on löytynyt hiljattain eri puolilta maailmaa, esimerkiksi Utahin erämaasta. Olisiko kyseessä astetta pitemmälle viety promootio Tesseractin tulevaa konserttielämystä varten?

Konsertti järjestetään 12. joulukuuta. Liput konserttiin eri oheistuotteiden kera ovat saatavilla täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat