Omien varjojen jahtaamista: haastattelussa Kamelotin laulaja Tommy Karevik

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.4.2018

Monikansallinen sinfonista metallia soittava Kamelot julkaisi perjantaina 6. huhtikuuta odotetun uuden ”The Shadow Theory” -albuminsa ja saapuu levyn tiimoilta myös kiertueelle Suomeen syyskuussa. Tavoitimme julkaisukiireiden keskeltä yhtyeen laulajana vuodesta 2012 asti toimineen Tommy Karevikin, joka kertoi hieman tuoreesta albumista sekä omista uskomuksistaan yliluonnollisiin asioihin.

Terve Tommy. Kuinkas vuosi 2018 on sujunut Kamelotin kanssa tähän asti?

Tommy Karevik: Vuosi on mennyt oikein mainiosti. Saimme uuden ”The Shadow Theory” -albumimme valmiiksi, ja kohta levy sitten vihdoin ilmestyy. Tällä hetkellä teemme myös kovasti töitä tulevan kiertueemme eteen, jotta siitä tulisi mahdollisimman hyvä. Paljon on siis tekemistä, mutta alamme olla jo voiton puolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uusi albuminne ”The Shadow Theory” julkaistiin 6. huhtikuuta Napalm Recordsin kautta, ja se on järjestyksessään teidän 12. studioalbuminne. Onko kyseessä tällä kertaa konseptialbumi vai ovatko kappaleet omia irrallisia kokonaisuuksiaan?

Tommy Karevik: Albumilla on oikeastaan löyhä teema samankaltaisesti kuin ”Haven”-levyllä oli. Kaikki kappaleet siis tavallaan liittyvät kokonaisuuteen, mutta mistään yhteinäisesti konseptista ei kuitenkaan ole kyse. Siinä missä ”Silverthorn” eteni varsin kronologisesti, tämä albumi hyppii aiheesta toiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aihe albumiin tuli itse asiassa Thomas Youngbloodilta, joka oli saanut sen lukemastaan kirjasta. Albumin nimi ”The Shadow Theory” tulee siis aiheesta, jossa jokaisella meillä on olemassa oma varjomme. Mikäli et tee hyviä asioita ja pidä niistä huolta, varjo kasvaa ja ottaa koko ajan enemmän valtaa ihmisestä.

Mielestäni aihe itsessään on varsin mielenkiintoinen, joten päätimme sitten tehdä lyriikat sen ympärille.

Muistan keskustelleeni Mayhemin Attilan kanssa aikoinaan haastattelussa mielen hallinnasta, josta bändin viimeisin albumi kertoo. Uskotko itse, että ihminen voi hallita toisen mieltä telepaattisilla kyvyillä?

Tommy Karevik: Aivan varmasti, vaikka haluan kyllä uskoa, että kaikki voima lähtee omasta itsestäsi: siitä, mitä ja miten haluat olla. Sitä yritämme myös kertoa ”The Shadow Theory” -albumin sanomassa. Kyllähän maailmassa silti on lukuisia esimerkkejä siitä, että tällaiset asiat toimivat. Esimerkiksi toisessa maailmansodassakin yksi ihminen sai miljoonat ihmiset aivopestyä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”The Shadow Theory” jakautuu tavallaan kolmeen eri osaan, joista ensimmäisessä on ”The Shadow Empire”. Se tavallaan käsittää yhteiskunnan ylimystön, jolla on kaikki raha ja valta ja joka tavallaan operoi suljettujen ovien takana. Sitten seuraavassa tasossa ”The Shadow Key” ovat fiksut lukeneet ihmiset, jotka yrittävät saada selville totuutta asioista. Lopuksi on vielä ”The Shadow Wall”, joka on kuin totuuden ja valheen välinen muuri, jonka ylimystö laittaa maailmaan saavuttaakseen omat tavoitteensa ja ajaakseen omia etujaan.

Uskotko, että maailma toimii tämän mukaan nykypäivänä?

Tommy Karevik: Kyllähän esimerkiksi Rothschildin suvulla on rahaa ja valtaa tehdä maailmassa halutessaan todella paljon asioita ns. suljettujen ovien takana. Me halusimme kuitenkin esittää asiat albumilla hyvin fiktiivisesti, mutta kyllähän nuo ajatukset levyllä heijastuvat nykypäivän yhteiskuntaan.

Musiikillisesti ”The Shadow Theory” muistuttaa aika paljon edellistä ”Haven”-albumia, ja itselleni jäi sellainen fiilis, että tämä levy alkaa siitä, mihin ”Havenilla” jäitte. Oliko teillä tällä albumilla selkeä visio siitä, mihin suuntaan bändiä halusitte viedä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tommy Karevik:  Kyllä meillä aina on jokin visio siitä, mitä haluamme seuraavaksi tehdä. Tällä kertaa halusimme tehdä hieman aggressiivisemman ja päällekäyvemmän albumin kuin ”Haven” musiikillisesti oli. Uskon meidän kyllä onnistuneen siinä, koska kitaroilla on hieman enemmän tilaa tällä albumilla ja soundi on omasta mielestäni parempi kuin ”Havenilla”.

Kamelotille on kuitenkin vuosien saatossa muodostunut varsin omaperäinen tyyli, emmekä halua muokata sitä liikaa. Teemme siis jokaiselle albumille pieniä muutoksia suunnan osalta mutta pyrimme kuulostamaan Kamelotilta. Kun kuulet kappaleemme, tiedät, että se on meidän.

Kuinka vaikeaa tuo käytännössä on, kun fanit odottavat teiltä tietynkaltaista musiikkia mutta bändin muusikot kuitenkin kehittyvät ja haluavat erilaisia asioita? Teille ”The Shadow Theory” on kuitenkin jo uran 12. albumi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tommy Karevik: Todella vaikeaa. On haastavaa ajatella laatikon ulkopuolelta, koska olet muusikkona kuitenkin tietynlainen; toisaalta taas sinulla on olemassa jonkinlainen visio, jonka haluat albumille toteuttaa. Kuten mainitsit, myös ihmiset bändissä kehittyvät muusikkoina, mikä heijastuu kappaleisiin.

Kamelotilla on vuosien saatossa ollut lähes aina albumeilla vierailevia muusikoita, eikä tämäkään albumi ole poikkeus. Kuinka nuo muusikot loppujen lopulta albumille aina valikoituvat?

Tommy Karevik:  Yleensä kaikki lähtee Thomasista. Jennifer Haben laulaa Beyond The Black -yhtyeessä, joka on varsin suosittu Saksassa. Tuottajamme Sascha Paeth on työskennellyt sen kanssa useasti ja ehdotti yhteistyötä. Habenin laulu sopii loistavasti albumille ja tuo hieman lisää eroavaisuutta omaan laulutyyliini.  Lauren Hart on puolestaan tullut tunnetuksi tyttöystäväni Kobra Paigen (Kobra & The Lotus) kautta, kun he keikkailivat Laurenin yhtyeen Once Humanin kanssa ja heistä tuli ystäviä. Tarvitsimme huutajan, kun lämmittelimme Iron Maidenia San Bernadinossa, ja pyysimme Laurenia sellaiseksi. Siitä sitten ei ollutkaan enää pitkä matka pyytää häntä mukaan myös tulevalle albumille.

Naislaulut ovat aina tuoneet paljon syvyyttä kappaleisiimme, ja mielestäni sekä Lauren että Jennifer tuovat oman panoksensa upeasti esille albumilla.

Jos saisit itse valita laulajia, joiden kanssa tehdä yhteistyötä, keitä haluaisit mukaan Kamelotin albumille ja miksi?

Tommy Karevik: On todella paljon muusikoita, joiden kanssa haluaisin tehdä yhteistyötä. Jos pitäisi silti valita yksi ja se voisi olla myös jo menehtynyt muusikko, vastaisin ilman muuta Michael Jacksonin. Hänen saaminen albumillemme olisi ollut suurin unelmani.

Metallimusiikissa on ollut hiljattain tapetilla palkkiot ja se, kuinka monen tunnetunkin bändin jäsenet joutuvat käymään päivätöissä keikkailun ohella elättääkseen itsensä. Millainen tilanne teillä on Kamelotin kohdalla?

Tommy Karevik: Kävin päivätöissä eli olin palomies vielä puolitoista vuotta sitten mutta nyt olen keskittynyt täysin musiikkiin. Kyllähän taloudellisesti on yhä todella tiukkaa, mutta ainakin saa leivän siitä asiasta, jota rakastaa tehdä.

Tavallaan on surullista, että tunnetutkaan bändit eivät lyö leiville.

Tommy Karevik: Kyllähän se tietenkin sitä on. Täytyy silti olla valmis tekemään uhrauksia, mikäli tästä haluaa joskus ammatin, ja toivoa myös, että ihmiset käyvät keikoilla ja ostavat bändin vaatteita, jotta tulot pysyvät säännöllisinä. Helppoa se ei missään nimessä ole.

Lopuksi hieman tulevaisuudensuunnitelmistanne. Mitä on luvassa seuraavaksi?

Tommy Karevik: Kyllähän taas on tavoitteena keikkailla koko vuosi albumin tiimoilta: Eurooppa, Japani ja USA ovat edessä.

Kiitoksia Tommy haastattelusta. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain suomalaisille faneillenne, jotka tulevat teitä tuleville Suomen-keikoillenne katsomaan?

Tommy Karevik: Kiitoksia paljon mielenkiinnosta bändiämme kohtaan. Suomi on aina ollut meille upea paikka soittaa ja toivottavasti niin on myös tulevaisuudessa. Suomessa keikoillamme on aina ollut hyvin porukkaa, joten kiitos myös siitä. Voimme aina luottaa siihen!

https://www.facebook.com/kamelotofficial/

KAMELOT (USA) & special guests
The Shadow Theory World Tour

ti 25.9.2018 Helsinki, Nosturi
ke 26.9.2018 Tampere, Pakkahuone

Ennakkoliput:
30 e + toimituskulut, 35 e ovelta
Tampereen liput myy Lippupiste ja Tiketti
Helsingin liput myy Ticketmaster

elmu.fi
tullikamari.net
nem.fi

Luetuimmat

Uusimmat