Omnium Gatherum julkaisee uuden albuminsa helmikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.11.2015

Paljon on virrannut Kymijoessa vettä niiden kahdenkymmenen vuoden aikana, joina Omnium Gatherum on ollut olemassa. Juhlavuoden kunniaksi kymiläisten instrumenteista virtaa jälleen metallia, kun helmikuun 19. päivä 2016 julkaistaan orkesterin seitsemäs ”Grey Heavens” -niminen albumi. Uutukaisella kuullaan edellisten levyjen ”New World Shadows” (2011) ja ”Beyond” (2013) tutuksi tekemää ”Adult Oriented Death Metalia”, mutta nyt musiikillista konseptia on sekä jalostettu että laajennettu entisestään jylhemmäksi mutta myös laaja-alaisemmaksi. ”Grey Heavensillä” tassua tuttavallisesti paiskaavatkin niin death kuin heavy metal yhdessä AOR:n ja progressiivisen rockin kanssa.

Markus Vanhala kertoo levystä seuraavasti: ”Ylvään harmaana ja ylpeänä koplamme esittelee piakkoin uuden tuotoksemme, joka kantaa nimeä ”Grey Heavens” Levykkeelle on tallennettu viimeisen kulutetun vuoden ajalta tallatut tunteenkuohunnat, vähäiset ilot, suuret surut sekä mahanpurut ja ne on ajettu sekä turboahtimen että tehosekoittimen läpi omaan kaakonkulmalaiseen sapluunaamme mukaiseksi melokuolonmetaloinniksi. Jonnin verran on taas loputtoman tien päällä opittu parempia riffejä ja terävämpää sävellyskynää ja nyt sekä vanhempana että vihaisempana on tehty hieman ärjympi ja terhakampi levy, kun ei sitä tässä iässä(kään) enää paskaa(kaan) jaksa pukata.”

”Levyn teemoissa sukelletaan ihmisolentojen levottomuuteen ja samanaikaiseen paradoksaaliseen tylsyyteen. Nämä olennot kun tuppaavat olemaan hurjan epäloogisia miettien ja odottaen tulevaisuutta, jota ei ole vielä kuumottaen samalla menneisyyttä, jota ei enää ole olemassa kuin kaikuina. Turbulenssista ja hiljaisuudesta, jotka yhdessä muodostavat käsitteen elämä jollaista koemme jokainen päivä”, Jukka Pelkonen jatkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

OG konsertoi ympäri Härmää seuraavasti ennen siirtymää Euroopan rundille helmikuun loppupuoliskolla:
12.2. Kerubi, Joensuu, 13.2. Lutakko, Jyväskylä, 19.2. Virgin Oil, Helsinki ja 20.2. Suistoklubi, Hämeenlinna.

Omnium Gatherum Grey Heavens 2016”GREY HEAVENS” -BIISILISTA
1. The Pit
2. Skyline
3. Frontiers
4. Majesty and Silence
5. Rejuvenate!
6. Foundation
7. The Great Liberation
8. Ophidian Sunrise
9. These Grey Heavens
10. Storm Front

DISKOGRAFIA
Spirits and August Light (Rage of Achilles 2003)
Years in Waste (Nuclear Blast 2004)
Stuck Here on Snake’s Way (Candlelight 2007)
The Redshift (Candlelight 2008)
New World Shadows  (Lifeforce 2011)
Beyond (Lifeforce 2013)
Grey Heavens  (Lifeforce 2015)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KOKOONPANO
Markus Vanhala – kitara
Jukka Pelkonen – laulu
Jarmo Pikka – rummut
Aapo Koivisto – koskettimet
Joonas Koto – kitara
Erkki Silvennoinen – basso

http://www.omniumgatherum.org/
http://www.facebook.com/omniumgatherumband

Luetuimmat

Uusimmat