Omniversum tekemässä paluuta: yhtyeen uusi single ”Waiting For My Time” kuunneltavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.5.2016

Omniversum 2016Kuopiolainen modernia metallia soittava Omniversum on tekemässä paluuta uuden ”Waiting For My Time” -nimisen singlen voimin. Yhtye on viettänyt pari vuotta hiljaisempaa eloa ja on jälleen aktivoitumassa myös keikkarintamalla. Kaaoszine tavoitti bändin juuri ennen singlen julkaisua ja kyseli yhtyeeltä hieman tuoreita kuulumisia tulevaisuuden suhteen:

Morjensta. Kuinkas vuosi 2016 on sujunut yhtyeellä tähän asti?

Jani Snellman: Kiitos kysymästä, hyvin olemme ottaneet vuoden 2016 omaksemme. Alkuvuodesta ei vielä tiedetty, että saataisiin näinkin ”nopeasti” tuotua uutta tavaraa pihalle. Biisejä meillä on ollut paljon valmiina jo pidemmän aikaa, mutta ei olla oikein tiedetty missä muodossa lähtisimme niitä viemään eteenpäin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teiltä ilmestyi uusi kappale nimeltä ”Waiting For My Time”, joka löytyy Spotiftysta, iTunesista jne. Kertoisitteko te meille hieman mistä kappale kertoo ja kuinka te tyypillisesti lähestytte uuden biisin kirjoittamista?

https://play.spotify.com/album/5wcRwkXHamba0GQ5AKEAsi

Omniversum Waiting For My Time 2016Tomas Ahlroos: Kaikessa yksinkertaisuudessaan tarina kertoo menetetystä rakkaudesta. Omassa päässä tarina on hyvinkin yksiselitteinen ja selkeä. Silti tekstiin on jätetty reilusti tulkinnanvaraa. Hyvä biisi on sellainen johon pystyt jotenkin samaistumaan, oli se sitten teksti tai melodia joka koskettaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kyseinen biisi on lojunut demoasteella minun pöytälaatikossa jo ennen ”Demigodsia”. Silloin en kokenut sen sopivan Omniversumille biisiksi ja tarkoitus olikin julkaista se sooloprojektina. Sitten kun alettiin käymään biisiraakeleita läpi kävikin ilmi että muut jäsenet piti biisin melodiasta ja se lähtikin sitten Janin työstettäväksi. Lopultahan siitä tuli ihan helvetin hyvä biisi.

Jani Snellman: Idea uusin biiseihin saattaa lähteä mistä vaan. Yleensä teen sävellyksen ja pohjan, jonka lähetän Tomakselle ja Tomas alkaa mietiskelemään käypäisiä sanoituksia biisiin. Kun saan demovoksut, alan tuottamaan biisiä sanoitusten ja laulukoukkujen mukaisesti, jotta pohjasta tulee enemmän yhtenäinen laulujen kanssa. Tätä jatketaan niin kauan kunnes lopputulos on julkaisukelvollinen. Jos joku ulkopuolinen kuulisi alustavan ja lopullisen version kappaleesta, ei välttämättä edes tunnistaisi samaksi biisiksi.

Kuten tähänkin asti, tulevaisuuden julkaisujen koko tekoprosessi tullaan hoitamaan alusta loppuun itse.

Sinäänsä tässä on hyvä, että ei ole kukaan ulkopuolinen sanomassa miltä meidän pitäisi kuullostaa, voidaan tehdä kaikessa rauhassa juuri semmoista kamaa kun itsestä parhaalta tuntuu. Pakko sanoa myös, että yllätyksiä on tulossa uusien julkaisujen suhteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Miltä näyttää bändin tulevaisuus? Onko seuraavaksi luvassa koko pitkää albumia vai jotain pienempää julkaisua?

Jani Snellman: Kovasti sitä kokoajan yritetään päästä pidemmälle. Keikkoja, promoamista ja uusia julkaisuja, näillä aineksilla.

Kaikki seuraavat julkaisut tullaan tekemään yksittäisinä sinkkuina lyhyin väliajoin, eli levyä ei tulla julkaisemaan. Miksi näin? Noh, biisit joita tulemme julkaisemaan ovat keskenään niin erillaisia, joten me ei saataisi tehtyä mitään fiksua yhtenäistä levykokonaisuutta. Toisekseen, kaikki promoaminen mitä me tehdään tulee meiltä itseltämme, ei ulkopuolisilta. Joten meille on fiksumpaa tehdä useampia pienempiä julkaisuja, kuin yksi iso julkaisu, joka unohtuu kaikilta heti kuukauden kuluttua julkaisusta. Pääpainona on se, että saadaan mahdollisimman hyviä biisejä usein tuotua ihmisten kuultavaksi.

Onko luvassa musiikillisesti samankaltaista tavaraa vai onko yhtye ottamassa uutta suuntausta tulevalla materiaalillaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tomas Ahlroos: Laadullisesti tullaan pysymään samalla linjalla, hölmöähän se olisi heikentää laatua. Mitä nyt sävellyksiin tulee niin pyritään tekemään musiikkia ilman turhia rajoituksia. Katsotaan biisikohtaisesti mihin suuntaan se on menossa eikä ohjailla turhaan tiettyyn suuntaan.

Jani Snellman: Muutos on tapahtunut, mutta mikään ei ollut suunniteltua. Tehdään sitä mikä hyvältä tuntuu, se on minusta pääasia.

https://www.facebook.com/OmniversumBand/

Haastattelu. Arto Mäenpää

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat