One Desire 2020

One Desiren odotettu ”Midnight Empire” -kakkosalbumi julkaistiin tänään!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.5.2020
One Desire 2020

After You’re Gone”- ja ”Shadowman”-sinkuillaan jo aiemmin tänä keväänä loistanut One Desire julkaisee tänään odotetun ”Midnight Empire” -albuminsa, joka päättää pitkän odotuksen bändin huippukiitoon sinkaisseen ”One Desire” -albumin jälkeen. Voit kuunnella yhtyeen tuoreen albumin tästä:

Yhtyeen kitaristi Jimmy Westerlund kertoo albumista seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”’Midnight Empire’ tehtiin kahden vuoden aikana pitkien öiden aikana. Tuona aikana elämämme oli hivenen tummanpuhuvaa, ja lopulta tuo aika synnytti tästä levystä tietyllä tavalla konseptialbumin. Moni biiseistä venähti viisi-kuusiminuuttiseksi, sillä tuntui siltä, että kaikkea sanottavaa ei vain saanut puristettua pienempään. Tätä ei suunniteltu mitenkään, vaan yllämme ollut raskaansorttinen aura vaikutti siihen, mitä saatiin aikaan kirjoittaessa ja äänittäessä”.

Bändi ei halunnut tehdä ”vain ykkösalbumin seuraajaa” vaan jotain, joka veisi yhtyettä eteenpäin äärirajoille, venyttäisi leikkikenttää niin musiikillisesti ja tuotannollisesti – sanomaa unohtamatta.

”Mielestäni lopputuloksesta tuli lopulta hyvin onnistunut, vaikka toki kuuntelijat ovat ne, jotka lopulta määrittävät asian, kuten aina. Meille itsellemme tämä levy on keskiyön valtakunta, jota rakennettiin kovalla työllä ja pitkään”, Jimmy jatkaa ja toteaa albumiprosessin jättäneen muistoja, jotka jäävät elämään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Midnight Empiren” biisilista:
1. Shadowman
2. After You’re Gone
3. Down And Dirty
4. Godsent Extasy
5. Through The Fire
6. Heroes
7. Rio
8. Battlefield Of Love
9. Killer Queen
10. Only When I Breathe

One Desire on:
André Linman
Jimmy Westerlund
Ossi Sivula
Jonas Kuhlberg

www.onedesire.net
www.facebook.com/OneDesireBand
www.instagram.com/OneDesireBand

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat