One Man Army And The Undead Quartet – The Dark Epic

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.2.2011

Ruotsalainen death- ja thrash metallia soittava One Man Army and the Undead Quartet on päässyt neljänteen levyynsä. ”The Dark Epic” jatkaa edellisiltä levyiltä tuttua kaavaa, joten mitään uutta ja ihmeellistä on turha odottaa. Bändin nokkamiehenä toimii The Crown yhtyeestä tuttu Johan Lindstrand. Tuskallisen pitkän nimen omaavaa bändiä onkin aina pidetty miehen sooloprojektina ja tämän tosiasian huomaa kuunnellessaan bändin tuotantoa. Biisien samankaltaisuus on välillä hyvin häiritsevä. Voidaankin sanoa, että 2006 julkaistun ensilevyn jälkeen on tuotanto ollut selvästi laskusuuntaista.

”The Dark Epic” on onneksi kahta edeltäjäänsä parempi elämys. Levy palaa selvästi juurilleen, pitäen soiton raskaana ja unohtaen liiat melodiat. Samankaltaisuutta ensimmäisen levyn kanssa on selvästi havaittavissa. Rummut paukuttavat viimeistä päivää ja Lindstrandin huutava laulutyyli sopii musiikkiin todella hyvin. Biisit rakentuvat muutaman melodisen riffin, sekä säkeistönä toimivien raskaiden runttausten varaan. Harmittavasti ”The Dark Epic” pelaa varman päälle lähes kaikilla osa-alueilla. Toivoin salaa, että levyllä olisi ollut joku erikoinen lainakappale, kuten ”Error In Evolution” levyllä ollut Alice Cooperin tekemä ”He`s Back (the man behind the mask)” , mutta jouduin tällä kertaa pettymään sen suhteen.

Ainoaksi merkittävästi erilaiseksi ja parhaaksi biisiksi nousee instrumentaali ”Dark Epic”. Kappale kestää reilut kahdeksan ja puoli minuuttia, joka on melkein tuplat muihin biiseihin verrattuna. Vaikka ei instrumentaaleista välittäisikään, on kappale tervetullut lisä levylle. Levyn pisimmän kappaleen jälkeen on hyvä laittaa levyn lyhyin kappale. ”How I Love To Kill You” rymistely onkin muutaman kuuntelun jälkeen varsin mainio kappale. Olisipa vastaavia ollut enemmän. Kappale tuo muuten väsyneeseen levyyn piristysruiskeen.

”The Dark Epic” ei ole missään nimessä huono levy ja se varmasti löytää kuuntelijansa. Tuotanto on edelleen laadukasta ja soitossa on havaittavissa tietty rentous. Turha viilailu on jätetty pois ja soundit ovat eläväiset. One Man Army and the Undead Quartet teki sen, mitä suurin osa kuulijoista halusi kuulla. Eli perinteisen Ruotsalaisen death/thrash metallilevyn. Ikävä kyllä se ei riitä kaikille. Yritys on hyvä, mutta tässä vaiheessa uraa toivoisi yhtyeeltä kuulevansa jo jotain uutta ja muutenkin musiikin suhteen kehitystä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6/10

Kappalelista:
1.Stich
2.The Zombie Syndrome (Of Acid And Man)
3.Inside The Head Of God
4.Sandman Apocalypse
5.The Pleasures Of Slavery
6.Skeletons OF Slavery
7.Devil`s Harlot
8.Dark Epic
9.How I Love To Kill You

www.onemanarmyband.com

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat