Opeth Helsingin Jäähalliin tammikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.8.2019

Progressiivista rockia ja metallia yhdistelevä ruotsalaisbändi Opeth palaa ensi talvena Suomeen. Yhtyeen syyskuussa julkaistavan albumin Euroopan-kiertue saapuu Helsingin Jäähallin Black Boxiin keskiviikkona 15. tammikuuta. Ikärajattoman tapahtuman liput tulevat myyntiin Lippupisteessä tiistaina 3. syyskuuta.

Lähes 30 vuotta sitten perustettu Opeth on pitkän uransa aikana laajentanut soundipalettiaan death metalista kohti progressiivisempaa ilmaisua – raskaan musiikin juuria unohtamatta. Suomessakin vankkaa suosiota nauttiva yhtye valmistautuu parhaillaan 13. studioalbuminsa julkaisuun. Syyskuun lopussa Nuclear Blast -levymerkin kautta ilmestyvä ”In Cauda Venenum” julkaistaan kahtena erillisenä versiona englanniksi ja ruotsiksi laulettuna. Viime kesänä Opeth nähtiin Suomessa yhtenä Tuska-festivaalin pääesiintyjistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Black Box on Helsingin Jäähalliin verhoiltava 3 000 katsojan jättiklubi, joka mahdollistaa pimeydessä ja hyvillä soundeilla toteutettavat konserttielämykset.

OPETH (SE)
Ke 15.1.2020 Helsinki, Jäähalli, Black Box

Liput myyntiin ti 3.9.2019 klo 9.00
Alk. 59 EUR, ennakkoon: www.lippu.fi/opeth

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.opeth.com
www.facebook.com/Opeth
www.fullsteam.fi

Luetuimmat

Uusimmat