Opeth saapuu Helsinkiin lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.5.2017

Ruotsalainen raskaan musiikin yhtye Opeth nähdään Helsingin Finlandia-talolla maanantaina 16. lokakuuta. Death metallia ja progressiivista rockia musiikissaan orgaanisesti yhdistävä Opeth on löytänyt oman musiikillisen linjansa kumartaen 70-luvun proge-suuruuksille kuulostaen ainutlaatuisesti omalta itseltään. Tapahtuman lipunmyynti käynnistyy Lippupisteessä ja Tiketissä keskiviikkona 24. toukokuuta.

Tukholmassa vuonna 1990 perustettu Opeth aloitti uransa death-metallin parissa ja julkaisi debyyttilevynsä ”Orchid” vuonna 1995. Yhtyeen kitaristi-laulajan Mikael Åkerfeldin laajan musiikillisen tutkimusmatkailun myötä kokoonpano on löytänyt musiikkiinsa sävyjä varsinkin progressiivisesta rockista pelkäämättä rikkoa metalliin perinteisesti liitettyjä normeja. Muutos alkoi konkreettisesti vuoden 2011 ”Heritage”-levyllä ja jatkui vuonna 2014 ilmestyneellä albumilla ”Pale Communion”. Opeth on julkaissut yhteensä kaksitoista studioalbumia, joista viimeisin on elokuussa julkaistu ”Sorceress”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uransa aikana lukuisia kertoja Suomessa vieraillut Opeth nähtiin edellisen kerran Helsingissä vuonna 2016, jolloin yhtye lämmitteli lauteet Black Sabbathille. Viime kesän Qstock-festivaalikeikan jälkeen Opeth on valloittanut kansainvälisiä lavoja yhdessä mm. Gojiran ja Devin Townsend Projectin kanssa.

LIPUT:
Myyntiin Lippupisteessä ja Tiketissä ke 24.5.2017 klo 10
Alk. 59,50 EUR

www.opeth.com
www.fullsteam.fi
www.finlandia-talo.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat