Out For Justice – Auki

Kirjoittanut Janne Partanen - 16.2.2015

Out For Justice on hyvinkääläinen hardcore/rapcore-bändi, joka nimestä huolimatta vetää kappaleet reippaasti suomen kielellä. Bändillä on takanaan jo parikin julkaisua, ja bändin uutukainen ”Auki”-ep saa nyt arvostelunsa.

Uutuus-ep starttaa sangen turhan intron jälkeen kappaleella ”Meillä on kaikkea mut ei ketään”, ja on heti selvää, että nyt mennään eikä meinata. Bändin nopea hardcore potkii pirun kovaa ja äkäisesti. Nopeaa on myös laulu, joka yhdistelee huutoa ja räppiä nopeaksi ja aggressiiviseksi yhdistelmäksi. Vokalistin hiukan poikamaisen kimakka ääni tuo mieleen Aivolävistyksen vokalistin ja onpa bändien sanoituksissakin hyvin paljon samaa. Maailma on mätä ja pitäisi kovasti taistella sitä vastaan. Out For Justicen ulosannissa on mukavasti asennetta, eikä homma maistu missään vaiheessa teennäiseltä. Suomen kieli kyllä taipuu kivasti tämäntyyliseen paukkeeseen, ja huomaankin lauleskelevani kappaleita jo parin kuutelen jälkeen mukana. Kitarat louhivat perinteisiä hardcore-riffejä tarkasti ja kappaleet saavat väkisinkin pään heilumaan.

”Auki”-ep sisältää kuusi raitaa, joista yksi on uhrattu introlle. Bändin ”rap-juuret” tulevat parhaiten esiin toiseksi viimeisessä kappaleessa, joka alkaa hyvinkin perinteisellä ”akustinen kitara ja sanoma” -tyylisellä osuudella. Vaikka kappale kasvaakin loppua myöten, on se selkeästi levyn heikointa antia, varsinkin kun sitä ennen on rymistelty jo kolme biisiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokonaisuutena ”Auki” on todella laadukas ja mukavankuuloinen paketti. Kappaleet on tarttuvia, ja niissä on sopivasti jytää myös raskaamman musiikin kuuntelijalle. Bändin genremääritelmä ”rapcore” voi säikyttää, mutta kyllä tätä voi hyvillä mielin suositella kaikille suomenkielisestä musiikista pitäville ja hardcoren ystäville.

8/10

Kappalelista:

01. Intro
02. Meillä On Kaikkea Mut Ei Ketään
03. Revolutio-nisti
04. Kunnes Vapaudun
05. Aina Joskus Eksyksissä
06. Lapsuuden Loppu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi Facebookissa

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat