Ozzy Osbourne: ”En ole jäämässä eläkkeelle. Aion edelleen tehdä keikkoja”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 7.2.2018

Tänä kesänä Hyvinkään Rockfestissa esiintyvä rock-suuruus Ozzy Osbourne kertoi hiljattain lähtevänsä jäähyväiskiertueelle tänä syksynä. Osbourne kuitenkin vakuuttaa Rolling Stonelle, että hän ”ei ole jäämässä eläkkeelle”.

”Kiertueen nimi on ’no more tours’, eli en enää aio tehdä maailmankiertueita. Aion edelleen tehdä keikkoja, mutta en lähde enää kiertueelle puoleksi vuodeksi kerrallaan. Haluaisin viettää aikaa kotona. Minun täytyy vain hieman hidastaa tahtia. Se on mitä minä teen, se on minun työtäni. Ja kun sanon, että se on minun työtäni, tarkoitan, että se on minun intohimoni. Se on hienoin rakkaussuhde mitä minulla on koskaan ollut; rock-bändissä oleminen ja soittaminen ihmisille, jotka tulevat keikoille.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Osbourne kertoo haluavansa viettää enemmän aikaa perheensä kanssa menetettyään monta tärkeää virstanpylvästä lastensa elämässä. Osbournesta on tullut myös hiljattain jälleen isoisä.

”Nautin isoisänä olemisesta. En halua kokea enää toista Osbourne -sukupolvea niin, että en näe heidän kasvavan isoiksi.”

Kiertueen jälkeen Ozzy kertoo harkitsevansa uuden albumin tekemistä, ja että hänellä on ”kahdeksan tai yhdeksän hyvää kappaleaihiota”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Luetuimmat

Uusimmat