Ozzy

Ozzy Osbourne joutuu peruuttamaan ”No More Tours 2” -kiertueensa Pohjois-Amerikan osuuden terveysongelmiensa vuoksi

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 18.2.2020
Ozzy

Heavy metal -legenda Ozzy Osbournella on ollut hiljattain hyvin rankkaa. Mies on kärsinyt lukuisista terveysongelmista, joiden takia hän on joutunut siirtämään tulevaa ”No Mour Tours 2” -kiertuettaan, jolla mies pääsee promoamaan tulevaa ”Ordinary Man” -albumiaan, joka julkaistaan 21. helmikuuta.

Nyt Osbourne ilmoittaa sosiaalisessa mediassa, että tuleva kiertue on jälleen muuttunut. Osbourne joutuu peruuttamaan kiertueensa Pohjois-Amerikan osuuden, koska joutuu huhtikuussa lähtemään Sveitsiin hoitoa varten. Tiedotteessaan pimeyden prinssi kertoo, että ei kokisi sen olevan reilua, että joutuu lopulta peruuttamaan konsertteja viimeisellä minuutilla mahdollisten ongelmien takia, vaan odottaa mieluummin kunnolla siihen, että voi jälleen paremmin. Kiertueen piti käynnistyä Pohjois-Amerikassa tulevana toukokuuna.

Suomen kohtalo kiertueen suhteen ei ole vielä selvillä. Tämänhetkisen tiedon mukaan Osbournen on määrä saapua Suomeen joulukuussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat