Paha Kaksonen feat. Rane Rautiainen plays Rajuilma -keikka sai riemastuttavan vastaanoton: katso video esityksestä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.10.2016
pahakaksonenjarajuilma_2016
© Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Jyväskyläläinen räyhäävää rockia soittava Paha Kaksonen esitti erikoiskeikan yhdessä hard rock-yhtye Rajuilman vokalistina tunnetun Rauno ”Rane” Rautiaisen kanssa viime lauantaina Jyväskylässä sijaitsevassa Tanssisali Lutakossa. Keikan alussa Paha Kaksonen aloitti lämmittelyn omilla kappaleillaan, jonka jälkeen Rautiainen herätti henkiin vuonna 1990 julkaistun ”Rajuilma”-albumin kokonaisuudessaan. Kyseessä on 1980-luvulla Jyväskylässä perustetun yhtyeen ainoa albumi, jota edelsi  keikalla encoressa soitettu, paheksuntaa ja kohua herättänyt vuoden 1987 ”Naidaan”-debyyttisingle. Luonnollisesti radiokanavat eivät sitä uskaltaneet soittaa, mutta MTV:n suosittu Levyraati hyväksyi sen kuitenkin ohjelmaansa. Seksiä ja satanismia tihkuvista sanoituksista tuttu Rajuilma tunnetaan myös kappaleestaan ”Piiskaa!”.

Paha Kaksonen ja julkisuudesta pois pysytellyt Rautiainen saivat Lutakossa riemastuttavan vastaanoton, jonka johdosta muusikot ottavat uusinnan Jyväskylän Musta Kynnys -ravintolassa 2. päivä joulukuuta. Sen sijaan vuonna 2004 alkunsa saanut Paha Kaksonen ei ole elänyt hiljaiseloa, sillä yhtyeen viimeisin pitkäsoitto ”Kovaäänisten naisten kukkula” näki päivänvalon huhtikuussa.

Voit katsoa pro-tasoisen tallenteen Lutakon keikasta kokonaisuudessaan alempaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat