Pahan Ikonilta debyyttialbumin ensimmäisen singlelohkaisu – ”Ikonoklasti”-musiikkivideo Kaaoszinen ensiesityksessä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.12.2020
Kuva: Jani Vuorela

Helsinkiläinen thrash/death metal -yhtye Pahan Ikoni on julkaisemassa debyyttialbuminsa vuonna 2021. Bändi julkaisee debyytiltään ensimmäisenä kappaleena biisin nimeltä ”Ikonoklast”, ja siitä julkaistaan virallisesti perjantaina 18. joulukuuta bändin basistin, Petri Saran ohjaama musiikkivideo. Kaaoszine yhteistyössä yhtyeen kanssa tarjoaa nyt kuitenkin lukijoilleen mahdollisuuden katsoa bändin tuore video ennakkoon kokonaisuudessaan sivustollaan, ja voit katsoa videon ensinäyttömme kautta tästä:

Yhtyeen kitaristi ja biisin kirjoittanut Janne Vähäaho kertoo, että ”Ikonoklasti” kertoo symbolien ympäröimästä, illuusiossa elävästä ja ylimääräisiä jumalankuvia kumartavasta maailmasta kuvainraastajan, ikonoklastin silmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Biisi kuvastaa raastavuudessaan tulevaa levyä. Se on raskas, melodinen ja aggressiivinen. Sellainen turpasauna, että keikoilla soitettuna löylyä on riittänyt melkoisesti sekä bändille että yleisölle.”

Musiikkivideon ohjaaja ja yhtyeen basisti Petri Sara sanoo, että bändi on halunnut välittää historiansa ensimmäisellä musiikkivideolla kiitoksia keränneen livemeininkinsä.

”’Ikonoklastin’ video tekee mielestäni oikeutta keikoiltamme tutulle energiselle tunnelataukselle. Se on hallittua kaaosta moukarihäkissä. Rässijuhlaa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ikonoklastin” on miksannut Samu Oittinen Fantom Studiolta ja masteroinut Mika Jussila Finnvoxilta.

www.facebook.com/pahanikoni
www.instagram.com/pahanikoni

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat