Palkittu, ylistetty ja listojen kärkipäissä liitänyt, ulkomaillakin menestystä nauttiva Von Hertzen Brothers on jälleen palannut uuden albumin turvin. Debyyttialbuminsa ”Experience” vuonna 2001 julkaissut veljestrio on kunnostautunut kunnianhimoisen ja eeppisen rockin tulkitsijana. Bändin raikas, konstailematon ja leveä soundi poiki ansaitun Emma-palkinnon vuoden 2006 albumilla ”Approach”, jota seurasi mainio ja eeppinen ”Love Remains The Same” vuonna 2008. Lopulta jo vuoden 2011 ”Stars Aligned” ja sitä vuonna 2013 seurannut ”Nine Lives” vakiinnuttivat bändille täysin ansaitun suosion valtavirrassa. Edellisen ”New Day Rising” -lättynsä kolmikko julkaisi vuonna 2015, ja sen tekemiseen osallistui kansainvälisiä huippunimiä ja iso liuta vierailevia muusikoita.

Tässä kohtaa on hyvä tunnustaa, että vaikka pidänkin albumeista ”Approach” ja ”Love Remains The Same”, minun on ollut hieman vaikeuksia päästä sisälle bändin musiikkiin. Vaikka tunnustaudunkin progemaanikoksi, on VHBn progressiivisuus ollut yleensä havaittavissa vain rivien välistä ja enemmänkin eräänlaisena estetiikkana kuin helposti kuultavana musikaalisena elementtinä. Olisi kuitenkin hölmöä sivuuttaa kokonaan bändin loistavat sävellykset, ammattitaito ja selvästi tyypillisestä suomirockista poikkeava visio ja kansainvälinen potentiaali. VHB onkin mielestäni enemmän crossover -tyylinen yhtye, jonka musiikki on hieman poikkeuksellisestikin pidettyä niin progeilijoiden kuin suoraviivaisemman ja popahtavan musiikin kuuntelijoiden keskuudessa.

Uudella ”War Is Over” -albumillaan bändi ottaa tietoisesti suunnan edellisen albuminsa suuremmasta kokoonpanosta ja laveammasta instrumentaalisesta paletista kohti alkuaikojensa dynaamista veljesvoimaa nostaen jälleen vain Von Hertzenit parrasvaloihin. Lisäksi kolmikko on hienosti ymmärtänyt, että heidän musiikkinsa vaatii todella voimakkaita ja ylilyötyjäkin rumpuraitoja luomaan kinetiikkaa ja iskevyyttä. Niinpä VHB  kutsui mukaan kiistatta yhden Suomen parhaimmista, ellei parhaimman rumpalin, Sami Kuoppamäen. Neljäntenä veljeksenäkin helposti pidettävä ”Kuoppis” on tunnettu niin jazz -piireistä kuin rockista ja metallistakin. Jos miehen soitto bändin ”Approachilla” ei vakuuttanut, niin entäs tämän curriculum vitae; löytyy Stratovariusta, Apocalypticaa, Anssi Tikanmäen orkesteria, Eero Koivistoista, Lenni-Kalle Taipaletta ja lukuisia kotimaisia kevyen musiikin artisteja. Oikeastaan vain yhden nimen pitäisi riittää vakuuttamaan, ja se on Kingston Wall. Kyllä vain, Kuoppis tunnetaan kulttibändi KW:n energisenä Duracel-pupuna kannujen takaa. Miehen työskentely tällä albumilla on vallan mainiota, eikä Kuoppamäki todellakaan petä.

Vaikka levyn miehistöä onkin riisuttu, musiikki itsessään kurkottelee entistä enemmän edellisalbumin popista kauemmas kohti bändin progressiivisempaa ja monimuotoisempaa soundia. Albumin avaa kaksitoista minuuttia kestävä nimikkokappale ja sen päättää kahdeksanminuuttinen, melkein jo Nightwishin eeppisiin tarinoihin kurkottava ”Beyond The Storm”, joka on mainio esimerkki bändin kyvystä rakentaa valtaisia crescendoja. Nimikkokappale lähtee käyntiin pienimuotoisella äänikollaasilla, joka on ehkä hivenen sekava ja ei varsinaisesti liity itse kappaleen tunnelmaan muutoin kuin patrioottisen kuuloisella, hymnimäisellä melodiallaan. Pian hentojen ja hieman uhkaavienkin taustakuorojen sisältä kohoaa rapeahko kitaramelodia, jonka turvin myös soinnut vaihtuvat välillä eeppisestä mysteerisiin. Aloituksen luoma äänimaisema tuo kevyesti mieleen ”Love Remains The Same” -albumin tunnelmia. Bändi räjähtää yhteissoittoon villin rumpukompin turvin hieman pätkäisten ja rauhoittuu jälleen säkeistöön. Mukana on myös ”Approach” -albumilta tuttuja, intialaisia melodianpätkiä. Kappaleen massiivinen kertosäe on taattua VHB:ta tarttuvuudessaan ja iskevyydessään.

Kaksi aiemmin mainittua kappaletta ovat selkeästi albumin kunnianhimoisempia ja selkeästi progressiivisimpia. Kuitenkin suurin osa albumista koostuu gargantuaalisen stadionrockin, koukeroisten kitaralinjojen, tarkkaan rakennettujen kerrosten ja läpipuskevien harmonioiden fuusiosta. ”To The End Of The World” porhaltaa pörisevän riffin voimin, jonka pohjalla paksupohjainen basso tuo juuri oikean määrän potkua. Leikkisällä avausriffillä varustettu, singlenäkin julkaistu ”The Arsonist” omaa yhden vuoden upeimmista kertosäkeistä. Kappale onkin selkeästi levyn eniten hittipotentiaalia omaava ralli, ja se esittelee niitä loistokkaita melodioita ja harmonioita, jotka tekevät bändistä omaperäisen. Yhteislaulua vaativa ”Long Lost Soldier” sisältää sankarillisen kitaramelodian, joka ratsastaa laukkaavan kompin satulassa. Itse säkeistöt puolestaan kimaltelevat kuin post-punk discossa. Jos nuo säkeistöt eivät riitä tyydyttämään juuston ja syntikan nälkää, löytyy albumilta myös keskitempoinen ”Jerusalem”, jossa kosketinsoittimet ottavat hallitsevan roolin. Psykedelian pyörteisiin kuulijaa viedään kappaleessa ”Blindsight”, jossa Mikko Von Hertzenin tammikuussa viettämä loma Intiassa pääsee selkeästi kuuluville. Mukaan reissulta tarttui vaikutteita intialaisten asteikkojen ja sitarin muodossa, jotka saavat kappaleen kuulostamaan mukavan retrolta sen voidessa hyvin olla osa ”Approachia”. Albumin rauhallisin kappale on jousien ja kitararämpytyksen siivittämä ”Wanderlust”, joka esittelee albumin herkempää puolta.

”War Is Over” on Von Hertzen Brothersin yritys keksiä itseään uudelleen ja löytää jälleen uusi tie, jota kulkea. Matkallaan se ottaa todellakin hivenen poikkeavan suunnan; albumi ei ole varsinaisesti progea, mutta ei kuitenkaan mitään kovin yksinkertaista tai radioystävällistä rockiakaan, saati poppia. On syytä miettiä, mille yleisölle albumi on tarkoitettu. VHB:n faneille albumi on varmasti todella miellyttävä julkaisu. Bändille itselleen se on todennäköisesti helpotus ja luonnollinen jatkumo. Itse näen albumin edustavan jopa potentiaalisesti eräänlaista uutta suuntaa sammuvassa olevalle rock-musiikille. Asetan mielessäni tämän teoksen samalle oksalle Foo Fightersin aikaisemmin tänä vuonna julkaiseman ”Concrete And Gold” -albumin kanssa eräänlaisena uutena uljaana visiona rock and rollista, jossa musiikki on kunnianhimoista ja huolella tehtyä olematta liian kliininen tai homogeeninen. Ilokseni myös ilmoitan, että tähän VHB albumiin minun on helppo päästä sisälle ja nauttia. Sitä ”War Is Over” pähkinänkuoressa onkin; nautinnollinen ja helposti avautuva.

Vaikka albumia kirjoitettiin jokaisen veljeksen toimesta vuorollaan yhteisellä kesämökillä täällä Suomessa, ei albumin musiikissa ole kuultavissa liiaksi pohjalaista sielunmaisemaa, vaan se huokuu kansainvälistä laatua ja potentiaalia. Sen sanoma ei ole liian poliittinen, mutta se ottaa silti kantaa rauhan ja sovun puolesta. Vaikka varsinaisia huippukappaleita albumilta ei löydy kovin montaa, on ”War Is Over” kuin sen kansitaide; VHB purki itsensä kokonaan ja alkoi rakentamaan vanhoista osista uutta. Albumin musiikki on kuin tiilistä kasattu mosaiikki, joka kauempaa katsottuna saattaisi olla vain yksi lisä bändin katalogiin, mutta lähempää tarkasteltuna lopputulos on enemmän kuin paljas korva kuulee. Muurissa on valitettavasti vielä muutamia aukkoja, eikä albumi ole täydellinen uudelleensyntyminen. Uskon kuitenkin albumin olevan vielä siirtymävaihe kohti VHB:n seuraavaa reinkarnaatiota.

6/10

Kappalelista:

1. War Is Over
2. To The End Of The World
3. The Arsonist
4. Jerusalem
5. Frozen Butterflies
6. Who Are You?
7. Blindisght
8. Long Lost Sailor
9. Wanderlust
10. Beyond The Storm

Von Hertzen Brothers Facebookissa

Kirjoittanut: Samuel Järvinen