Peer Günt, Kristiinankaupunki Foxy Night Club 2019 - kuva: Minttu Harju

Peer Günt toi rockin ja hien pintaan Kristiinankaupungin yössä

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 18.8.2019
Peer Günt, Kristiinankaupunki Foxy Night Club 2019 – kuva: Minttu Harju

Mikäli pelkkä kuljeskelu Kristiinankaupungissa ei herätä aistimuksia historian havinasta, toi viimeistään Peer Güntin keikka nostalgian pintaan. Yli 30 vuoden kokemuksella rockia tarjoileva yhtye esiintyi lauantaina Foxy Night Clubissa, jonne yleisö ei voinut hankkia etukäteen lippuja, vaan kaikkien halukkaiden oli tultava ajoissa paikalle. Kuinka ajoissa paikalle tulikaan, pääsi esitystä odottelemaan muutaman askelluksen päähän Ismon pubiin, jossa livemusiikin tarjonnasta vastasi Salla Flinkman. Siten eivät Peer Güntin fanit päässeet kyllästymään ja vilkuilemaan kelloa liian usein, kun ohjelmalisänä oli vielä tuttavien kanssa kuulumisten vaihtelua.

Tuntia ennen Peer Güntin keikkaa siirryin Foxyn puolelle, jonne saapui tasaiseen tahtiin innokkaita odottajia. Luvatusti pian puoli yhden jälkeen bändi saapui tutun ”Vuorenkuninkaan luolassa” -intron saattelemana ja aloitti samassa yleisön hyppyyttämisen. ”Bad Boys Are Here” -klassikkokappaleen aikana kristiinalaisille selvisi, kuinka paljon bändi oli antamassa itsestään irti ja kuinka paljon se odotti samaa yleisöltä.

Peer Günt, Kristiinankaupunki Foxy Night Club 2019

Ensimmäisten kappaleiden aikana yleisö täytti tilaa ja silti onnistui liikkumaan, tanssimaan ja näyttämään myös bändille, että musiikki osui ja upposi. Peer Günt soitti varmalla otteella eikä päästänyt itseään helpolla, vaan aloitti aina viivyttelemättä uuden kappaleen, kun edellinen oli hoidettu purkkiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ajoittain muusikot pitivät juomatauon, mutta vain jatkaakseen kovemmalla asenteella. Yhdellä hengähdyshetkellä laulaja Timo Nikki kommentoi kuumuutta, mutta ei antanut sen näkyä soitossa tai esityksessä, jahka seuraavan biisin soinnut saatiin ilmoille.

Peer Günt Kristiinankaupunki Foxy Night Clun 2019

Peer Günt laittoi yleisönsä liikkeelle mm. hiteillään ”Red Cadillac”, ”Street 69, ”Years on the Road”, ”Backseat”, ”Let Her In” ja varmisti yleisön juomien löytymisen ennen ”Bartender” -kappaletta. Yleisö seurasi bändin tahtia ja sai pieniä baaripöytiä heilahtamaan, tuoppeja rikki, lattian tahmaiseksi ja paidat hikisiksi. Mikäli yleisö halusi biisien jälkeen lisää, bändi tarjosi sitä muutaman kertosäkeen verran, ennen kuin siirtyi seuraaviin sointuihin. Tuttuun tapaan Nikki ulotti menon aikana kitaransa yleisön kosketusten saataville, ja musiikki tietysti jatkui koko ajan.

Kiivaan tahdin lisäksi Peer Güntin vahvuutena oli luova tila, jonka he antoivat itselleen. Kappaleiden väliin mahtui monipuolista jammailua, sooloja ja keskinäistä fiilistelyä. Foxy Night Clubin vahvuutena taasen oli hyvin huomioiva henkilöstö sekä monipuolinen yleisö. Nuoret jaksoivat fiilistellä alusta loppuun ja tartuttivat varttuneemmillekin menoasenteen, mikäli sitä ei ollut jo valmiiksi. Pimeä rockin yö jäi mieliin menevällä ja hyvällä asenteella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Peer Güntin seuraavat keikat voi katsastaa bändin Facebook-sivuilta.

Kuvat: Minttu Harju

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat