”Peltilelut”-äänitteen digijulkaisu ja musiikkivideo kappaleesta ”Kuu” ovat nyt täällä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 16.6.2019

Peltilelut-yhtyeen debyyttijulkaisu ”Peltilelut” töräytetään ulos nyt myös digitaalisessa muodossa. Digijulkaisun kunniaksi päivänvalon näkee kuvataiteilija Simo Saarikosken tekemä musiikkivideo kappaleesta ”Kuu”.

”Peltilelut – Peltilelut” -kasetti julkaistiin Suolavesi Recordsin toimesta joulukuussa 2018, ja se sai huomiota muun muassa Soundissa, Desibeli.netissä ja Kaaoszinessa. Kasetti on loppuunmyyty, mutta eipä hätää, sillä kaikki kahdeksan raitaa löytyvät nyt internetin ihmemaailmasta. Laulut ovat kuunneltavissa muun muassa Spotifyssa, Apple Musicissa, Deezerissä ja vaikka missä. Samaan aikaan Youtubessa tapahtuu kummia, kun Simo Saarikosken tekemä musiikkivideo materialisoituu kaikkien ihmeteltäväksi. Videon kohteeksi, parin riidan, äänestyksen ja sokean sattuman kautta, valikoitui kappale nimeltä ”Kuu”. Videon on ohjannut ja leikannut kuvataiteilija Simo Saarikoski, joka tunnetaan nimenomaan videoteoksistaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Peltilelut syntyi vuonna 2014, kun Janne Rahkila, Joona Mikkola ja Päivi Viinikainen kokoontuivat Tampereella vanhan tehtaan uumeniin. Juuret syvällä haja-asutusalueiden ravinneköyhässä sorassa, ja tuulessa heiluvat oksat tornitalojen ikkunoita raapien Peltilelut pyrkii kohti valoa. ”Peltilelut”-levy on omistettu studiokissa Veeran muistolle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat