Pentagram toukokuussa Tampereen Klubille

Kirjoittanut Teemu Hakala - 27.11.2013

PentagramKulttiyhtye Pentagram esiintyy Tampereen Klubilla perjantaina 23. toukokuuta. Keikka on ainoa Suomessa. Täysipainoisen heavy metal -illan täydentävät helsinkiläinen Ranger ja tamperelainen Seremonia.

Pentagram perustettiin Yhdysvalloissa vuonna 1971. Yhtyeen ainoa pysyvä jäsen on laulaja Bobby Liebling. Pentagramin asema rock’n’rollin maailmassa on merkittävä: se tunnetaan Black Sabbathin ohella doom metal -tyylin edelläkävijänä.

Pentagram niitti kulttimainetta Yhdysvaltain underground-musiikkipiireissä jo 1970-luvulla. Yhtye ei kuitenkaan saanut levytyssopimusta, mistä syystä se lopetti toimintansa vuonna 1979. 1980-luvun alussa Bobby Liebling kokosi uuden Pentagram-kokoonpanon ja debyyttialbumi näki päivän valon vihdoin vuonna 1985. Toisen albuminsa ilmestyttyä vuonna 1987 Pentagram hajosi. Vuodesta 1993 alkaen Bobby Liebling on koonnut Pentagramin useita kertoja uudelleen vaihtelevilla kokoonpanoilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomessa yhtye vieraili viimeksi vuonna 2011 Helsingissä ja Oulussa. Keväällä 2014 on siis vuorossa yksi ja ainoa esiintyminen Tampereen Klubilla. Liput tilaisuuteen tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 29. marraskuuta 2013.

KEIKKA:
Klubi / Tampere
pe 23.5. klo 23 PENTAGRAM (USA), klo 22 RANGER, 21 klo SEREMONIA,

LIPUT:
30/27 e (ennakko Tiketti)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat