Perinteitä vaalien ja uutta luoden – arviossa Rämlordin esikoisalbumi ”From Dark Waters”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 16.3.2020

Rämlord sai alkunsa kymmenen vuotta sitten, kun Jarno Anttila (ex- Impaled Nazarene) ja Janne Mannonen (ex-YUP) kokivat suurta tarvetta saada kasaan yhtyeen jonka kautta voisivat toteuttaa musiikillisia mieltymyksiään ja päähänpistoksiaan. Kun mukaan päätyivät vielä Niko Karppinen (ex- National Napalm Syndicate) ja Tommi Kanerva (Murheenlaakso, Utö), oli yhtyeen perusta kasassa ja luomisprosessi saattoi alkaa.

Rämlordin ensimmäisillä singleillä ja ”We Are The Night” -nimisellä mini-LP:llä kuultiin vokalisti Mikko Ojalaa, jonka äänenkäytön myötä yhtyeen soundissa olikin huomattavasti tummempi sävy kuin nykyisen solisti Timo Salmenkiven kanssa. Salmenkiven ääni istuu kuitenkin paremmin yhteen Rämlordin nykyisen linjan kanssa, joka on selvästi kallellaan vanhan liiton rock- ja heviyhtyeiden suuntaan. ”Love Of The Damned ja Haunting All Over The World” -kappaleissa on esimerkiksi havaittavissa Deep Purple -vivahteita, joihin Salmenkiven korkealta kajahtava ääni istuu paremmin kuin Ojalan mörinä. Salmenkiven äänestä on todettava myös se jännä piirre, että löydän hänen äänestään samanlaista kaikupohjaa kuin Trio Niskalauksen Timo Rautiaisen äänestä. Tämä tapahtuu etenkin ”From Dark Waters”- ja ”Chained God” -kappaleiden kohdalla, joissa Salmenkivi laulaa rauhallisemmin.

Vaikka Rämlordin debyyttialbumia voi pitää niin musiikin kuin sanoitusten suhteen traditionaalisena hevinä, on yhtye onnistunut luomaan kappaleisiin kiinnostavia yksityiskohtia, jotka siivittävät kuuntelukokemusta eteenpäin. Status Quon Rockin’ All Over The World” -kappaleen mukaisesti nimetty ”Haunting All Over The World” on esimerkiksi kunnon groovilla höystetty, murakka rock-poljenta, jonka kruunaavat rumpali Mannosen möreät taustalaulut. ”Blindfoldedista” löytyy myös groovia, mutta sen lisäksi Rämlordin keveämpää antia – keveys tosin kaikkoaa kappaleen loppua kohden. Vastaavasti ”Chained God” -kappaleesta löytyy erikoiset vivahteet, jotka kuljettavat itseni 90-luvun animesarjojen äänimaisemiin. Huomion saa myös synkästi nimetty ”Hell Is Here And Now!”, joka on nimestään huolimatta yllättävän iloinen rallatus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun ottaa huomioon sen, että Rämlord koostuu pitkän linjan muusikoista, ei yhtyeeltä voi odottaakaan muuta kuin laadukkaasti sävellettyä ja sovitettua musiikkia. Pelkkä ammattitaitoisuus ei kuitenkaan riitä, jos muusikot eivät ole siitä aidosti innoissaan eivätkä siksi pysty seisomaan täysin tekemistensä takana. Rämlordin kohdalla tätä ongelmaa ei ole, ja sen voi kuulla ”From Dark Waters” -albumista. Pitkäsoiton jokainen kappale suitsuttaa hevin ja sen perinteiden puolesta, olematta kuitenkaan väsynyt pastissi vuosikymmenten takaisista hiteistä. Soittamisen ilon voi melkein kuulla kappaleista.

”From Dark Waters” on hyvä kokonaisuus. Se on tasapainoinen ja etenee jouhevasti, ja kappaleiden väliltä löytyy vaihtelevuutta, mikä pitää mielenkiinnon yllä. Ennen kaikkea levy on juuri sen mittainen, että se päättyy silloin, kun kuulijalla on vielä hauskaa – eli juuri oikealla ajalla, jättäen halun kuulla lisää. Jos arvostat perinteitä kunnioittavaa heviä, älä emmi vaan tutustu ”From Dark Watersiin” välittömästi, kun se julkaistaan 27. maaliskuuta.

8½/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Love Of The Damned
  2. From Dark Waters
  3. Haunting All Over The World
  4. Blindfolded
  5. Chained God
  6. Hell Is Here And Now!
  7. Non Serviam
  8. To The Battle

Rämlord Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat