Perjantaina Nummirockissa humpattiin Hypocrisyn ja Cradle of Filthin tahdissa (Nummirock 2019, osa 2)

Perjantaina olin kovasti siirtymässä pelipaikoille jo Battle Beastin ilottelua seuraamaan, mutta toisinhan siinä taas kävi. Naapurimökin ohi ei näköjään koskaan päässyt ilman parin tunnin istahdusta. Mutta onneksi kuvaaja-Jarmosta tuli pelastaja-Jarmo, joten annetaan hänen kertoa:
Perjantainakin paistoi aurinko! Mitä ihmettä? Onko tämä Nummirock ollenkaan – onko nyt juhannusaatto? Olin hämmentynyt! Univaje oli pieni mutta tehokas, eikä energiaa riittänyt kaikkeen, joten oli vain tehtävä parhaansa. Korvat, silmät ja kamera ottivat tarkkailun alle kotimaisen Battle Beastin päälavalta (Radio Rock Stage), australialaisen Twelve Foot Ninjan (Inferno Stage) ja FM2000:n KaaosKlubilla. Jokaisella edellä mainitulla oli aivan huikea lavapreesens ja jopa aikaisemmin omissa kirjoissa hieman blääh-fiiliksiä aiheuttanut Battle Beast sopi aurinkoiseen Nummeen kuin nenä päähän. Bändi oli iskussa ja uudet biisitkin kuulostivat pirun hyviltä. Melbournen ninjoille olisi suonut isommankin yleisön – jätkien rento metallimäiske liki reggaemaisella fiiliksellä oli myös passeli aurinkoiselle rannalle, ja tuosta keikasta jäi todella hyvä fiilis. (JH)

Saavuin itse festarialueelle sopivasti varsinaisen festarijyrä Stam1nan aloittaessa settiään. En ole bändiä kuunnellut oikeastaan ollenkaan ”Raja”-levyn jälkeen, joten setti oli minulle täysi arvoitus. Yllättävästi se sylkäistiin kuitenkin käyntiin ”Viisi laukausta päähän” -rallilla, mikä lämmitti minua suuresti. Stam1nan keikan aikana nähtiin vierailijoina lavalla Skálmöldin Björgvin Sigurđsson sekä joku itselleni tuntemattomaksi jäänyt naispuolinen henkilö. Keikalla bändi oli taas huomattavan energinen, mutta koska en itse saa kiinni näistä uusista biiseistä, ei voinut kiinnittää materiaaliin sen enempää huomiota. Mutta porukkaa oli koko ison lavan edestä löytyvä nurmikenttä täynnä, joten kyllähän tämä Suomen festareitten vakiobändi vetäisee yhä meininkiin mukaansa. (RP)

Ruotsalainen Soilwork on käynyt useasti Suomessa, mutta tämä oli Jarmolle ensimmäinen kerta, kun hän poppoon livenä todisti. Into oli kova, mutta keikka ei kyllä iskenyt millään tavalla. Omaan korvaan kuulosti siltä, että laulaja Björn Stridin ääni ei olisi ollut niin hyvässä kunnossa ja ylipäätään jotain oli pielessä – tämä siis omaan korvaan, joka nyt ei ole mitenkään ”koulutettu”. (JH)

Peter Tägtgrenin kipparoima Hypocrisy oli selkeästi yksi perjantain odotetuimpia bändejä Stam1nan ohella, sen verran täyttä oli päälavan läheisyydessä niin kentällä kuin anniskelualueellakin. Bändi saapui päälavalle AC/DC:n soidessa introna, minkä jälkeen mylly laitettiin pyörimään ilman turhia muniin puhalteluja. Hypocrisy ei ole julkaissut uutta levyä mainion kuusi vuotta sitten ilmestyneen ”End of Disclosure” -lätyn jälkeen, ja tämänkin takia on mielenkiintoista huomata, miten odotettu keikkailija se on. Varmaan tästä johtuu myös se, että Hypocrisy esitti biisejä lähes koko uransa ajalta eikä keskittynyt vain uusimpaan levyyn. Ja tästähän väki villiintyi entisestään – enkä kyllä itsekään jäänyt valittamaan asiasta. Jos aikaisemmin keväällä näin umpitylsän Hypocrisyn, niin Nummirockissa se osoitti osaavansa tämän homman myös hienosti. Muutaman encorenkin yleisö onnistui bändiltä huutamaan. Hypocrisyn keikalla pienemmästä pitistä muuten bongattiin neljän satuhahmon yhteisilakointi, kun ruotsalaisen melo-deathin tahdissa tanssahtelivat sulassa sovussa joulupukki, jeesus, enkeli ja keijukainen. Näitä festarihassuttelijoita siis riittää Nummirockissa!

Jos Hypocrisy esitteli melodisempaa puolta, niin seuraavaksi Inferno-stagella oli tarjolla lisää death metal -nimikkeen alla musisoivia ruotsalaisia, kun Bloodbath saapui tuttuun tapaan verisenä ja tomuisena viihdyttämään hämärtyvään Nummirockin iltaan. Aikanaan olin erittäin epäileväinen, kun uudeksi vokalistiksi ilmoitettiin Nick Holmes, mutta sen jälkeen olen todistanut muutamankin hyvin onnistuneen keikan tältä bändiltä Old Nickin öristessä kuin vanhoina hyvinä aikoina. Ihan parhaimpaan loistoonsa bändi ei juhannusaattona päässyt, ja loppupuolella keikka alkoi jo tuntua hiukan liian tasapaksulta. Keikasta noin puolet keskittyi ymmärrettävästä syystä kahden viimeisimmän levyn biiseihin, mutta kyllä myös vanhempaa matskua kuultiin. Tykkäsin kyllä keikasta, mutta aivan festarin parhaimmistoon tätä suhteellisen eleetöntä esiintymistä ei voi nostaa.

Jos aikaisemmin RadioRock-lavalta pölyt pyyhkäissyt Hypocrisy oli monelle festarin yksi odotetuimpia bändejä, toisille se varmasti oli brittiläinen Cradle of Filth. Bändi on ymmärtääkseni ainakin ilmoittanut soittavansa joillakin keikoilla 20 vuoden takaisen ”Cruelty and the Beast” -levyn kokonaisuudessaan, ja keikan alku sai Nummirockissakin höristelemään korvia. Tapahtuisiko tämä täälläkin? No, ei tapahtunut, vaan yhtye aloitti kyllä levyn alkupuolen biiseillä mutta siirtyi niistä sitten muille levyille. Olen aina itse sanonut, että Cradle of Filthin heikoin lenkki on Dani Filth, jonka äänestä en itse ole oppinut koskaan pitämään. Eikä tähän tullut muutosta tälläkään kertaa. Muun bändin soittoa oli kyllä ilo kuunnella ja katsella, joten heidän toimintansa piti keikkaa pystyssä hienon valoshow’n kanssa. Päiväaikaan tämä ei ehkä olisi toiminut näinkään hyvin. Ei minusta yhtyeen suurinta fania tullut vieläkään, mutta kyllähän Cradle of Filth sai festariväen viihtymään.

Ei ole Dani Filth eilisen teeren poikia, mutta vielä kovempaa kokemusta tempaisi Kaaos-klubin lavalle seuraavaksi Terveitten Käsien muodossa. Tämä legendahan laittoi jo pillit pussiin muutama vuosi sitten, mutta jatkoi Lapin Helvetti -nimellä uuden materiaalin esittämistä. Tämän vuoden alussa tehtiin kuitenkin muutama keikka taas Terveinä Käsinä – ja nyt kerta kiellon päälle myös Nummirockissa. Keikalla yhtye soitti uransa alkupään biisejä niin innostuneesti, että jotkin niistä syöksettiin ilmoille kahteen kertaan. Tämä ei kuitenkaan jo lauantain puolelle päässyttä Nummirockia haitannut yhtään, vaan porukkaa pakkautui lavan eteen heilumaan bändin kanssa kilpaa. Juuri tätä juhannukseen kaipasi perjantain tarjonnan jälkeen. Uh!

Mutta eipä vielä Tornion ihmeen jälkeen päässyt heti lepäilemään, vaan vielä tepasteli sitkeää porukkaa kohti festareiden ranta-aluetta, jossa Inferno-stagella yön viimeisenä bändinä esiintyi Horna, jonka esiintymisaika oli täysin kohdallaan kaikesta väsymyksestä huolimatta. Hornan johdattamana lyötiin vielä Jumalan koti liekkeihin. Uskontoja hyvin avoimesti kritisoiva black metal kaikui juhannusyössä jopa maagisesti. Kun samalla keikalla yleisö laulaa mukana sekä ”Sinulle, mätänevä Jehova” -biisiä että ”Tähdet, tähdet” -coveria, niin onhan siinä jo jotain vähintäänkin hämmentävää. Hornan myötä perjantai saatiin hienosti pakettiin. Tai no, taidettiinhan sitä iltaa vielä jatkaa festarialueen ulkopuolella – taas. Mutta siinäkin on yksi Nummirockin ihanuus ja kauheus: se festari ei nuku koskaan.

Kuvat: Jarmo Hänninen Photography
Teksti: Rudi Peltonen ja Jarmo Hänninen

Lue myös raportin ensimmäinen osa