Pertti Kurikan Nimipäivät – The Best of Greatest Hits

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 16.7.2015

Koko kansan PKN teki rosoisesta ja kaunistelemattomasta punk rockista hetkeksi näennäisesti salonkikelpoista. Tai siis, ainakin yhdestä omasta biisistään. Tai siis, suurinta osaa ihmisistähän kiinnosti aivan muut asiat kuin musiikki, ja mitä muuta voikaan olettaa kun puhutaan Euroviisuihin osallistuneesta yhtyeestä. No joka tapauksessa, ”The Best of Greatest Hits” kasaa yksiin kansiin Pertti Kurikan Nimipäivien koko tähänastisen tuotannon. Tai siis, kaksi aiemmin julkaistua kokoelmalevyä, eli tässä mennään niin sanotusti jo aika diipeillä leveleillä. Eikä kannata pelästyä pitkää kappalelistaa, sillä levy kellottaa kokonaisuudessaan noin 37 minuuttia.

Kenellekään tuskin on epäselvää, millainen musiikki on kyseessä. Homman nimihän on erittäin pelkistetty, yksinkertainen ja rosoinen punk rock. Vaihtelua tältä levyltä on turha etsiä ja itseasiassa monet kappaleet muistuttavat toisiaan aivan liikaakin. Mitä nyt tempo vähän heittelee. Seassa on kyllä ihan kelvollisiakin kappaleita, kuten vaikkapa ”Mä Vihaan Maailmaa”, ”Päättäjä On Pettäjä”, ”Avaimet” ja ”Mä En Tarvi Mitään”. Eivät nämäkään kappaleet mitään säveltaiteen juhlaa ole, mutta eipä punk yleensä olekaan. Näiden kaltaisten kappaleiden viehätys perustuu niiden sanomaan, asenteeseen ja läpi paistavaan turhautumiseen, joskin alkeellinen ja yksinkertainen sävellystyökin onnistuu joissain tapauksissa viehättämään ja kuulostamaan hyvältä. Riffit eivät juuri poikkea perus kaheksas- ja neljäsosajunttaamisesta. Lickejä ja varsinaisia soolojakin tai ylipäätään lead-kitarointia tarjoillaan melko säästeliäästi. Se täytyy kyllä sanoa, että Kari Aallon räkäinen ja rouhea ääni sopii Pertti Kurikan Nimipäivien musiikkiin täydellisesti ja on yksi sen parhaita osia.

Pertti Kurikan Nimipäivät on saattanut saada paljon huomiota, mutta valtaosa sen musiikista on erittäin keskinkertaista. Heillä on kuitenkin joitain hyviäkin kappaleita. Jopa sen verran, että voin sanoa pitäväni Pertti Kurikan Nimipäivistä. Tältäkin levyltä jos olisi karsinut kaiken ylimääräisen kuonan, niin jäljelle jäisi kourallinen väkeviä punk-ralleja. Tänä ylikorrektiuden aikakautena minun pitäisi tietysti antaa tälle levylle täydet pisteet ja vähän enemmänkin ihan vain suvaitsevaisuuttani, mutta siihen en valitettavasti pysty. Niitä PKN:n väkeviä punk-ralleja tulen kuitenkin kuuntelemaan vielä pitkään, vielä silloinkin, kun Euroviisujen aikana hypetysjunaan hypänneet ovat unohtaneet heidät.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5/10

Kappalelista:
1. Aina Mun Pitää
2. Diagnoosivammainen
3. Sofianlehto
4. Multa Vietiin Hammasharja
5. Häirikkö-Toni
6. Mä En Tarvi Mitään
7. Tarkkailija
8. Mongoloidi
9. Tyhmä Elämä
10. Me Ollaan Runkkareita
11. Avaimet
12. Roskaa
13. Mies Haisee
14. Oma Rauha
15. Kehitysvammainen
16. Puolitoista Tuoppia
17. Kyläyhteisön Ulla
18. Leipäveitsi
19. Mechelininkadulla
20. Miks Ei Kukaan Ymmärrä?
21. Mä Vihaan Maailmaa
22. Kallioon
23. Päättäjä On Pettäjä
24. Mikä Mättää?
25. Muutan Mun Kavereille
26. Puhevika
27. Kovasikajuttu
28. Haluan Toimintaa
29. Läski-Kari
30. Pyhäpäivä
31. Sä Et Oo Normaali
32. Asuntolaelämää
33. Naapurissa Asuu Nainen
34. En Viihdy Kotona
35. Pertin Luo Kylään
36. Kuus Kuppia Kahvia
37. Pertti Kurikan Nimipäivät

Pertti Kurikan Nimipäivien kotisivut
Pertti Kurikan Nimipäivät Facebookissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat