Perverssimäistä sekasotkua – arviossa amerikkalaisen Lividityn viides kokopitkä ”Perverseverance”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 15.1.2019

Äärimetallin ihmeellisestä maailmasta löytää monenlaisia aiheita, joista kehittää teoksia. Vuonna 1993 perustettu amerikkalainen brutal death metal -yhtye Lividity on luottanut mustaan huumoriin ja raiskausperversioihin. Yli kahdenkymmenen vuoden takainen meno ja tahti eivät ole hidastuneet pätkän vertaa. Yhtye tarjoaa lisää uudenlaista iloista materiaalia nälkäiselle kansalle. ”Perverseverance” on bändin viides ja tuorein kokopitkä tähän päivään asti.

Tällaiset ”erityiset ja oudot” perverssifantasiaa käsittelevät aiheet eivät ole aivan uusi tai mullistava keksintö, mikäli nyt tarkkoja ollaan. Äkkiseltään mieleen juolahtaa kotimainen Torsofuck, joiden aiheet liikkuvat näissä samoissa sfääreissä. Kukin voi omin tavoin suhtautua näihin aiheisiin, miten ikinä haluaa, mutta eri asia on sitten se, miltä musiikillinen puoli kuulostaa.

Lividityn ”Perverseverance”-julkaisun musiikillinen puoli on melkoista sekametelisoppaa. Sävellyksistä ei löydy erityisemmin mitään kiinnostavaa tai mieleenpainuvaa. Ainoat mieleenpainuvat asiat ovat kappaleiden nimet, kuten muun muassa ”The Pussy Horde” ja ”Bitch Cunt Fuck” sekä muutamat introt, joissa joku naispuolinen henkilö ihannoi omia eläimellisiä suorituksiaan. Muutenkin brutaaliksi kuolonmetallijulkaisuksi tästä ei löydy mitään muuta erityistä sanottavaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Perverseverance” on päällisin puolin julkaisu, joiden kappaleet menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jossain suhteessa tätä albumia voi soittaa taustalla, mutta mieluiten levysoittimeen käy jokin muu ja parempi kiekko. Ehkäpä jotkut kuuntelijat saavat tästä joitain kiksejä, mutta itse jätän tällaiset julkaisut mielellään väliin.

4/10

Kappalelista:

1. Kill Then Fuck
2. The Pussy Horde
3. Meat for the Beast
4. Cumming with Labial Pulp
5. Whore Destroyer
6. Bitch Cunt Fuck
7. Violated in the Vatican
8. Parasitic Infestation
9. Something’s Dead
10. Tempered Flesh
11. Pussy Lover-Salvation
12. Perverseverance

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lividity Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat