Phil Campbell & The Bastard Sons -yhtyeen keikat siirtyvät ensi vuoteen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.8.2020

Roima rock raikaa syyskuussa 2021 Helsingissä ja Tampereella, sillä vuosina 1984-2015 Motörheadissa kitaroinut Phil Campbell saapuu Suomeen. Koronan takia vuodella eteenpäin siirtyneet Phil Campbell & The Bastard Sons -keikat soivat tiistaina 21. syyskuuta Helsingin On the Rocksissa ja seuraavana iltana Tampereen Olympia-korttelissa.

Phil Campbell kokosi The Bastard Sons -yhtyeen Lemmy Kilmisterin kuoleman jälkeen vuonna 2016. Perheyritystyyppisessä bändissä vaikuttaa kolme Campbellin poikaa: Todd (kitara), Dane (rummut) ja Tyla (basso) sekä laulaja Neil Starr. Phil Campbell & The Bastard Sons on julkaissut EP:n, kiertänyt lukuisia festivaaleja ympäri Eurooppaa ja nähty samoilla lavoilla esimerkiksi Saxonin ja Guns N’ Rosesin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Phil Campbell julkaisi lokakuussa vuonna 2019 ensimmäisen sooloalbuminsa ”Old Lions Still Roar”. Levyn tuotti maestron poika Todd. Rock elää, potkii ja voi loistavasti voidaan todeta syyskuussa 2021 Tampereella ja Helsingissä.

Phil Campbell & The Bastard Sons (UK):
ti 21.9.2021 – On the Rocks, Helsinki
ke 22.9.2021 – Olympia-kortteli, Tampere

Liput alkaen 27,50 e (Tiketti, siirtyneiden päivämäärien liput käyvät sellaisinaan uusille päiville)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lippujen palautus, jos uudet päivät eivät sovi:
www.tiketti.fi/palautalippuja

www.philcampbell.net
www.rocks.fi
olympiakortteli.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat