Pian Suomeen saapuvan The Aristocratsin Bryan Beller: “Minkään muun yhtyeen kanssa ei tunnu tältä”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.9.2018

Progressiivisen rockin supertrio The Aristocrats on hiljattain päättänyt keikkataukonsa ja on parhaillaan Euroopan kiertueellaan. Kiertue pitää sisällään yhtyeen ainoat tämän vuoden keikat ja suomalaisten musadiggareiden iloksi Guthier Govanin (kitara), Marco Minnemannin (rummut) ja Bryan Bellerin (basso) muodostama kolmikko nähdään kiertueen merkeissä pian myös Helsingissä. Yhtye nousee The Circuksen lavalle maantaina, syyskuun 24. päivä.

Kaaoszine tavoitti superyhtyeen basistin Bryan Bellerin sähköpostin välityksellä ja pääsi kuulemaan miehen kuulumisia sekä mietteitä yhtyeen keikkalavoille paluusta. Bryan myös muisteli edellistä Suomen visiittiään jokseenkin järkyttynein mielin ja kertoi mitä tulevalta show’lta voidaan odottaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tervehdys! Toivottavasti Teille kaikille kuuluu hyvää. Missä fiiliksissä kulunut kesä on yhtyeen riveissä sujunut?

Bryan: Kesä on sujunut oikein mukavasti ja kulunut vuosi on tuttuun tapaan ollut onnistunut niin musiikin, kuin matkustamisenkin saralla. Syksyä odotamme myös erittäin innokkaasti, se tulee varmasti olemaan vielä kesääkin parempi! :-)

Olette pian lähdössä Euroopan kiertueelle, joka starttaa yhdeksäs päivä syyskuuta. On ehtinyt vierähtää tovi siitä, kun viimeksi esiinnyitte yhdessä. Millä mielellä tällä hetkellä odotat kiertuetta ja  tulevia keikkoja?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bryan: Odotamme kaikki innolla keikkalavoille pääsyä tämän mukavan tauon jälkeen. Olemme tauon myötä päässeet tarkastelemaan aiempaa materiaalia uudella, freesillä otteella ja saaneet koottua uniikin settilistan tulevia keikkoja varten. Lisäksi olemme jälleen päässeet nauttimaan vuorovaikutuksesta faniemme kanssa.

Onko kiertueella mukana mitään erityistä esiintymispaikkaa, jota  yleisen fiiliksen puolesta odotatte eniten?

Bryan: Suomi tietenkin, miksi kysyt? Hetkinen, sieltäkö olet kotoisin? Mikä sattuma…

Viimekertaiset Suomen keikkanne olivat hyvin fanien suosiossa ja ne myytiinkin loppuun lähes samantien. Sattuuko teillä olemaan mitään mieleenpainuvia muistikuvia viimekertaiselta Suomen visiitiltä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bryan: On kyllä. Keikka oli tammikuussa ja olimme tuolloin Äänekoskella esiintymässä. Esiintymispäivänä siellä oli 25 astetta pakkasta! Olimme ihan hämmentyneitä, että teikäläiset voivat edes toimia normaalisti tuollaisissa lämpötiloissa! Keikat sujuivat mahtavasti, meininki oli hyvä ja ihmiset olivat huippuja, mutta emme vain pysty unohtamaan tuota lämpötilaa..

Tämä kyseinen Euroopan kiertue on spesiaali myös siinä mielessä, että se pitää sisällää ainoat keikkanne koko tältä vuodelta. Tuoko tämä keikkoihin mukaan mitään “spesiaalia twistiä”, jos ajatellaan esimerkiksi settilistoja?

Bryan: Olen sitä mieltä, että riippumatta siitä onko keikkoja 10 vai 30, me haluamme, että meillä on aina todella siisti ja hyvä settilista. Haluamme aina esitellä kappaleita uusilla ja erilaisilla tavoilla ja totta kai tehdä jotain, mitä emme ole koskaan ennen tehneet. Siihen me ainakin aina pyrimme!

Vaatiiko tämänkaltaiset kiertueet teiltä paljon treenaamista vai haluatteko mielummin jättää tilaa spontaanille improvisoinnille?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bryan: Luulen, että oikeastaan vähän molempia? Teemme yhden itsenäisen treenin täällä ennen ensimmäistä keikkaamme Maltalla, mutta oikeastaan sen jälkeen haluamme säästää kaiken lopun lavalle. Sen saa sitten nähdä, onko tuo yksi harjoituskerta tarpeeksi vai ei.

Teillä kaikilla on The Aristocratsin ohella myös muita kokoonpanoja ja projekteja, joiden parissa työskentelette. Esiintyminen ja jäsenten välinen kemia on varmasti kaikkien kanssa hieman erilaista, riippuen siitä minkä kokoonpanon kanssa soittaa. Millä tavalla koet The Aristocratsin eroavan muista?

Bryan: No, toivottavasti en nyt kuulosta ylimieliseltä, mutta mielestäni Guthrien, Marcon ja minun itseni yhdistelmä on melkoisen uniikki ja spesiaali jo itsessään. Väillämme on niin paljon energiaa ja se sinkoilee ja vaihtelee toistemme välillä niin hurjan nopeasti eri suuntiin – se on mielestäni uniikkia. Sen varmaankin paras tapa, millä voisin sitä edes kuvailla. Minkään muun soittamani yhtyeen kanssa ei tunnu tältä ja luulen, että se myös jollain tavalla huokuu meistä ulospäin meidän esiintyessämme.

Omien projektienne kautta teillä on varmasti jokaisella omat musiikilliset vaikuttajanne ja erilaiset inspiraation lähteenne. Tulevia The Aristocrats – keikkoja ajatellen, luuletko että tämän kautta tuotte kaikki pöytään myös jotain uutta ja erilaista?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bryan: Kyllä, luulen että niin tulee käymään. Koen sen myös tapahtuvan oikeastaan hyvin luonnollisesti. Niin kävi jo silloin, kun emme olleet aiemmin tavanneet ja sitten soitimme yhdessä ensimmäistä kertaa ikinä. “Me olemme mitä syömme”, niin Guthrie tykkää aina sanoa ja tottahan sen on. Se mitä ikinä kuuntelemme tai kulutamme musiikillisesti, tulee auttamatta vaikuttamaan  siihen, mitä sillä hetkellä teemmekään yhdessä. Se pitää nyt tänä päivänäkin yhtä paljon paikkaansa, kuin vaikka vuosina 2011, 2013 tai 2015.

Miten kuvailisit The Aristocratsin liveshowta omasta näkövinkkelistäsi?

Bryan: Me vain soitamme villiä musiikkia ja koitamme pitää sen kanssa hauskaa. Siinä kai se, ei mitään sen monimutkaisempaa. Monella tapaa se on hyvin samanlainen kuin alkuperäinen Frank Zappa idea – soitetaan vaikeaa musiikkia ja pilkataan sitä sekä itseämme ja samaan aikaan päästämme yleisön mukaan osaksi vitsiä – joten emme me tässä mitään pyörää uudelleen keksi. En ainakaan koe niin. Mutta toivottavasti ainakin tuomme jonkinlaisen raikkaan ja omanlaisemme ripauksen joukkoon mukaan.

Millaisia suunnitelmia teillä on yhtyeen kanssa suunnitteilla lähitulevaisuuden varalle, kun olette kiertueesta selvinneet?

Bryan: Jääkää odottamaan kiertueen jälkeen, niin me kyllä kerromme mitä on luvassa! ;-)

Kiitos haastattelusta! Haluatko lopuksi heittää omat terveisesi Kaaoszinen lukijoille ja suomalaisille The Aristocrats faneille?

Bryan: Kiitos! Meillä oli viimeksi hauskaa siitä huolimatta, että oli -25 astetta ja nyt olemmekin valmiina kokemaan Ssomalaisen kesän! Eikun hetkinen, eihän siellä taidakkaan enää olla lämmintä?

Luetuimmat

Uusimmat