Pink Floydin David Gilmour täyttää tänään 70 vuotta

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 6.3.2016

david gilmourPink Floyd ja David Gilmour ovat kaksi nimeä, jotka joka ikinen progressiivisesta rockista tai musiikista ylipäätään kiinnostunut on varmasti joskus kuullut. Sen lisäksi, että Pink Floyd on yksi kaikkien aikojen suurimpia yhtyeitä, se muokkasi progressiivisen rockin maastoa niin paljon, että sen vahva vaikutus on kuultavissa vielä tänäkin päivänä. Gilmour on tehnyt myös neljä sooloalbumia, joista uusin ”Rattle That Lock” julkaistiin puolisen vuotta sitten. Pink Floydin riveissä vuodesta 1968 aina vuonna 2014 julkaistun ”The Endless Riveriin” saakka vaikuttanut kitaristi-laulaja Gilmour täyttää tänään kunnioitettavat 70 vuotta. Tänään lienee siis hyvä aika muistella David Gilmourin vertaistaan vailla olevaa uraa, jota ilman musiikki saattaisi kuulostaa kovin erilaiselta.

Luetuimmat

Uusimmat