Pohjalaismaakuntien ainoa Raskasta Joulua -konsertti Seinäjoella 12. joulukuuta

Kirjoittanut Niko Kuusela - 8.10.2021

Suomen suosituimmaksi joulukiertueeksi kasvanut Raskasta Joulua -kiertue päästään jälleen järjestämään. Oulusta joulukuun alussa käynnistyvä kiertue saapuu Seinäjoki Areenalle sunnuntaina 12. joulukuuta. Konserteissa esiintyy tänä vuonna ennätyksellisen monta solistia, Seinäjoella nähdään mm. Marko Hietala, Noora Louhimo, Tony Kakko ja Elize Ryd. Odotetun kiertueen lipunmyynti alkoi perjantaina 8. lokakuuta klo 10.00.

15-vuotisjuhliaan syksyllä 2019 komeasti viettänyt Raskasta Joulua -kiertue päästiin viime syksynä järjestämään liveyleisölle vain Oulussa ja Porissa ennen kuin kiertueen loput päivät oli peruttava koronarajoitusten takia. Niinpä raskaalla kädellä sovitettujen joululaulujen ystävät voivat huokaista helpotuksesta, sillä rakastettu kiertue järjestetään jälleen.

Vuosi vuodelta suosionsa säilyttäneen kiertueen tämän vuoden solisteina laulaa tuttuun tapaan nippu kotimaisen metallimusiikin parhaita tulkitsijoita. Raskasta Joulua -kiertueen konserteissa on tänä vuonna mukana ennätysmäärä solisteja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seinäjoella esiintyvät ex-Nightwish-tähti Marko Hietala, Suomen arvostetuimpiin metallilaulajiin kuuluva Noora Louhimo, soolouransa hiljattain aloittanut Tarot-tähti Tommi Salmela, jo usean vuoden ajan Queenin musiikkiin pohjautuvan shown keulakuvana hurmannut Kimmo Blom, Sonata Arctica-solisti Tony Kakko, monipuolinen musiikin monitaituri Ilja Jalkanen, oman trionsa kanssa viime aikoina keikkaillut Antony Parviainen, monipuolinen metallimies JP Leppäluoto ja mm. Leningrad Cowboysien ja Suburban Triben riveistä tunnettu Ville Tuomi. Kansainvälisen tuulahduksen konserttiin tuo Amaranthe-yhtyeen solisti Elize Ryd.

Kovatasoisen musiikkikattauksen lisäksi tarjolla on tänä vuonna herkullinen Show & Dinner kolmen ruokalajin illallinen VIP vieraille. VIP Show & Dinner illallispaikat ovat ikärajaltaan K18.

VIP Show & dinner K18 sisältää:
-VIP-sisäänkäynti
-VIP-narikkapalvelu maksutta käytössä sisäänkäynnin yhteydessä
-Henkilökohtainen paikkavaraus VIP-pöydästä VIP-alueelta lavan läheisyydestä anniskelualueelta
-Erittäin laadukas kolmen ruokalajin VIP-illallinen omalla paikallasi nautittuna lavan läheisyydessä
-VIP-host / tarjoilijapalvelu käytössä VIP-alueella

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Illan aikataulu:
17.30 ovet avataan
VIP-asiakkaiden alkuruoka ja pääruoka ennen konsertin alkua
19.00 konsertti alkaa
VIP-asiakkaiden jälkiruoka väliajalla
22.00 mennessä ilta päättyy

 

RASKASTA JOULUA 2021
SUNNUNTAI 12.12. Seinäjoki Areena

Solisteina nähdään: Marko Hietala, Tony Kakko, Noora Louhimo ja Elize Ryd, Tommi Salmela, JP Leppäluoto, Kimmo Blom, Ilja Jalkanen, Antony Parviainen, Ville Tuomi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Konsertin lipunmyynti alkaa perjantaina 8.10.2021 klo 10.00.
Liput myy lippu.fi.

Hinnat alkaen 44,90€
Konsertti on ikärajaton, poislukien VIP-liput jotka ovat K18.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat