Pop rockia, jolla on sanomansa – arviossa Park 7:n ”True Stories”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 23.10.2018

Park 7 on itselleni täydellisen uusi tuttavuus, vaikka yhtye juhlisti tänä syksynä kymmenvuotista taivaltaan. Sen lisäksi, että bändin kolmas albumi napsahtaa sopivasti juhlavuodelle, on levy siinäkin mielessä erityinen, että se on kääntänyt kotimaisen yhtyeen suomenkielisistä sanoituksista kohti englantia. Samalla myös yhtyeen tyyli on keventynyt, ainakin, kun vertaa uutta musiikkia bändin aikaisempiin ”Huudetaan”- ja ”Kohillaan”-kappaleisiin. Sanoma on kuitenkin pysynyt samana, eli tämän yhtyeen kohdalla kristillisenä.

Albumin aloittavat ”Closer To You”, “Miracle” ja “Walter Water” lukeutuvat levyn energisimpiin kappaleisiin. Muut levyn kappaleet ovat rauhallisempia ja kevyempiä, joista osassa on kuitenkin juhlavasti nousevia kertosäkeistöjä. Vaikka ”True Stories” onkin vahvasti pop-albumi, ei levyltä löydy ankarasti subwooferia rankaisevia kappaleita. Bändin fokus tuntuu olevan muualla, nimittäin lyriikoissa ja niiden ympärille rakentuvissa kauniissa melodioissa. Jos levyltä tarvitsisi nostaa esiin muutama kappale, jotka erottuisivat selvästi muista kappaleista, olisivat tällaisia kandidaatteja todennäköisesti kaihoisa ”Homesick” ja uhmakas ”Jealous”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokonaisuudessaan ”True Stories” on sulavalinjainen pop-albumi, joka tulee kuunneltua läpi kuin huomaamatta. Siirtymät kappaleista toiseen ovat sulavia, eikä albumille ole päätynyt täyteraitoja. Jos levyltä jää kaipaamaan jotakin, niin paria sellaista kappaletta, jotka erottuisivat selvästi muista kappaleista. Albumi on kokonaisuutena paikoitellen turhan tasainen, ajoittain jopa tasapaksu. Sanoitustensa suhteen levyltä löytyy monta mielenkiintoista kappaletta, jotka käsittelevät ihmiselämää useammalta kantilta ja ajankohtaisesti. ”True Storiesin” saattaa kuvitella uppoavan lähinnä popia kuuntelevaan nuorisoon, mutta jos levylle antaa mahdollisuuden, saattaa se yllättää.

6/10

Kappalelista:

  1. Closer To You
  2. Losers With Halos
  3. Homesick
  4. Jealous
  5. The Brightest Light
  6. Miracle
  7. Walter White
  8. Lifeline
  9. Peace

Park 7 Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat