Pop-tähti Miley Cyrus kertoo työstävänsä albumillista Metallica-covereita

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 21.10.2020

Yhdysvaltalainen pop-jättiläinen Miley Cyrus on ehtinyt kokeilla urallaan kaikenlaista. Aluksi Hannah Montana -televisiosarjan parissa musiikkia tehnyt laulaja on sittemmin uudistanut imagoaan ronskimpaan suuntaan, tehnyt yhteistyötä muun muassa The Flaming Lipsin kanssa ja versioinut jopa Metallicaa.

Cyrusin aikaisempi Metallica-versiointi ei selvästi jäänyt vain yhdeksi tapaukseksi, sillä laulaja on kertonut työstävänsä kokonaista albumillista täynnä metallijätin covereita. Laulaja kertoi asiasta Interview Magazinen haastattelussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Olemme työstäneet Metallica cover-albumia, jota teen täällä. Olemme olleet niin onnekkaita voidessamme luoda taidetta kaiken tämän keskellä. Aluksi se ei tuntunut inspiroivalta, mutta nyt olen liekeissä,” laulaja kertoo viimeaikaisista puuhistaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat