Popedan rumpalin Lacu Lahtisen omalta Transworld Identity -yhtyeeltä single

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.5.2019

Popedan ja myös aiemmin Hanoi Rocksin rumpalina kannuksensa ansainnut Lacu Lahtinen on viritellyt Popedan ohessa kaikessa rauhassa oman Transworld Identity -yhtyeensä materiaalia. Tänään yhtye julkaisee kaikilta alustoilta löytyvän jykevän ”I’m Such A Liar” -singlensä, joka enteilee vielä tänä vuonna julkaistavaa albumia. Lacu kommentoi:

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kappale on lähinnä sitä musiikkityyliä mitä itse halutaan soittaa ja mistä tykätään, eli melodista rokkia tiukalla poljennolla. Pitkästä aikaa tuli sellainen fiilis, että pakko tehdä jotain uutta musaa, joten ensin rakennettiin treenikämppä ja studio ja sitten tehtiin levy!”

Transworld Identity on nähty jo Englannissakin asti Brother Firetriben lämmittelijänä, ja yhtyeen keikat jatkuvat toden teolla syksyllä. Jo sitä ennen bändin voi käydä katsastamassa tänään Tampereen Olympia-korttelissa singlen julkaisukeikalla. Illan avaavat Metallileka ja Manzana. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat