Popmetal-bändi Memoremains laittoi Melanie C:n ”I Turn To You” -hitin uusiksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.4.2021

Seinäjokelainen popmetal-yhtye Memoremains julkaisi erinomaisesti menestyneen ”The Cost of Greatness” -debyyttialbuminsa syksyllä. Kymmeniä tuhansia kuuntelijoita ainoastaan Spotifyssa kuukausittain tavoittavan yhtyeen hitti ”Bring It On” ylitti juuri miljoonan kuuntelun rajapyykin, ja yhtye onkin jo työstämässä uutta materiaalia kakkoslevylle. Uutta pitkäsoittoa odotellessa bändi tarjoilee kuitenkin kuulijoille mukavan välipalan – nimittäin cover-version Melanie C:n ”I Turn To You” -kappaleesta. Memoremainsin kosketinsoittaja Mikko Kujanpää pohtii bändin päätöstä coveroida kyseinen kappale seuraavasti:

”Jokainen 90-luvulla lapsuuttaan tai nuoruuttaan elänyt muistaa Spice Girlsin. Purkkaisine biiseineen ja asuineen läpimurron tehnyt yhtye muistetaan ennen kaikkea hiteistään ’Wannabe’ ja ’Spice Up Your Life’. Mutta kuinka moni muistaa, että jäsenet loivat myös soolouraa kukin tahoillaan? Menestynein niistä lienee Melanie C:n, ja kenties tunnetuin Spaissari-soolobiisi on tämä ’I Turn To You’. Se esittelee Spice Girlistä lähtevän soundin herkemmässä ja mollisävyisemmässä muodossa kuin moni mieltää kyseisen yhtyeen edustavankaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rumpali Eemeli Timonen kertoo coverin lopullisen muodon hioutuneen pitkän kypsyttelyn jälkeen.

”Mikko oli kuullut biisin usean vuoden tauon jälkeen ja huomasi sävellyksen olevan ’Memomainen’. Hän hautoi cover-kappaleen aihiota temppupussissaan pitkään ennen demoversion näytille tuontia. Kun demoversio lopulta kuultiin, innostuimme tekemään unohdetusta vuosituhannen vaihteen hitistä hieman metallisemman ja uudistetun nykypäivän version. Alkuperäinen biisi itsessään antaa hyvät mahdollisuudet viedä kappale uusiin ulottuvuuksiin. Vaikka alun perin biisin teolla oli tarkoitus testata uutta, se päädyttiin kuitenkin julkaisemaan, koska onhan se nyt menevä ja mieleen jäävä ralli. Tässä siis pieni välipala faneille uuden materiaalin odottelun ajaksi.”

Voit kuunnella kappaleen tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Memoremains on:

Johanna Ahonen – laulu
Mikko Kujanpää – kosketinsoittimet
Aleksi Mäkelä – kitara
Aapo Timonen – basso
Eemeli Timonen – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat