Porilaiset muusikot yhteisellä asialla – ”Tässä jäävät avaruusturistimatkat kakkoseksi”

Kirjoittanut J.Anttolainen - 23.3.2019

Porissa huhtikuun 5.-6. järjestettävä Annis Rock Carneval tuo yhteen paikallisia muusikoita tarkoituksenaan ylläpitää ja edistää elävän musiikin kulttuuria. Tapahtuman on mahdollistanut bändien yhteinen panostus, sponsorit sekä tilat tarjonnut Kulttuuritalo Annankatu 6.

”Kun todetaan, että kymmenellä eurolla pääsee koko viikonlopun aikana
katsomaan kaikkiaan 12 yhtyettä, niin kyllä siinä hinta–hupisuhteessa jäävät
avaruusturistimatkat kakkoseksi. Pääteltiin, että bisnes edellä on meidän
hankala lähteä toteuttamaan hyvää ja asiakasystävällistä tapahtumaa joten
otettiin vähän erilainen lähestymistapa asiaan. Tämä tietysti tarkoittaa sitä että järjestäjät joutuvat lahjoittamaan sielunsa, irtaimen omaisuutensa sekä
henkisen hyvinvointinsa tapahtuman käyttöön mutta hyvän asian puolestahan
ne menevät. Myös sponsoreita ja muita tukijoita sekä vapaaehtoisia tarvitaan”, kertoo tapahtuman järjestäjä Niko Laaksonen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Annis Rock Carneval

”Kotisohvalta lähteminen on viime aikoina ollut kovasti puhuttava aihe, varsinkin keikkapaikkojen takahuoneissa. Lähtökynnystä ollaan pyritty tällä kertaa hiomaan matalammaksi esimerkiksi lippujen hinnan minimoinnilla sekä monipuolisen ohjelman järjestämisellä helposti lähestyttävässä, porilaisille tutussa ympäristössä”, Laaksonen jatkaa.

Tapahtumassa esiintyvät Atlases, Sammontakojat, Maria Makaaberi, Irvikuvat, Memoira, Cross To Bear, Cold Red Sun, Rorschach, Aura, Grafiikka, Vittumaiset Majakanvartijat sekä Tiia.

Tapahtumaa on tarkoitus järjestää myös jatkossa, 1-2 kertaa vuodessa samalla tavalla sekä hyväntekeväisyyden että talkoilun hengessä. Tuotot menevät lyhentämättöminä paikallisen musiikkikulttuurin edistämiseen. Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat tällä hetkellä Jackshop.fi sekä Porin
Baarikaappi, jossa toimii virallinen jatkoklubi. Tapahtuma järjestetään 5.-6.4.2019 osoitteessa Annankatu 6, Pori.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput ovelta: perjantai tai lauantai 6€/päivä, koko viikonloppu 10€.
Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivuilta

Luetuimmat

Uusimmat