Pörinän juhlaa: Sunn O))) vuosien odotuksen jälkeen klubikeikalle Helsinkiin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.5.2016

Sunn O))) 2015Drone-metallin jättiläinen, Seattlesta ponnistava Sunn O))), palaa runsaan kuuden vuoden odotuksen jälkeen klubikeikalle Suomeen. Viime talvena viimeisimmän studioalbuminsa julkaissut yhdysvaltalaisbändi konsertoi Helsingissä Tavastialla lauantai-iltana 27. elokuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 26. toukokuuta.

Vuodesta 1998 jatkuneella urallaan seitsemän albumia julkaissut Sunn O))) on vaihtoehtoisen metallimusiikin ja ylipäätään koko modernin vaihtoehtomusiikin arvostetuimpia nimiä. Stephen O’Malleyn ja Greg Andersonin johtama yhtye on lähes 20 vuoden aikana haastanut kuulijoitaan mitä erinäisin tavoin sekä luonut yllättäviä yhteyksiä metallin, minimalismin, jazzin ja modernin klassisen säveltaiteen välille.

Sunn O))):n tavaramerkiksi ovat nousseet äärimmäisen kovalla volyymillä soitetut hypnoottiset konsertit, joissa kaapuihin pukeutuneet muusikot luovat savun keskeltä hitaita, raskaita ja hiljalleen kehittyviä äänikollaaseja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtye saapuu elokuussa Helsinkiin kehutun ”Kannon”-albuminsa kiertueen viisihenkisellä kokoonpanolla, johon kuuluu bändin perustajien lisäksi Mayhemista tuttu vokalisti Attila Csihar, Earth-yhtyeenkin kanssa yhteistyötä tehnyt multi-instrumentalisti Steve Moore sekä hollantilaismuusikko Tos Nieuwenhuizen.

LIPUT:
Myyntiin to 26.5.2016 klo 9.00
– ennakkoon Tiketistä alk. 35,50 EUR
– ovelta 37 EUR

http://sunn.southernlord.com
www.tavastiaklubi.fi
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat