Porisperen ohjelma ja aikataulu ovat valmiit – kattaus täydentyy Jussi Hakulisen ja Viaporin erikoiskeikoilla!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.6.2021
Beast in Black, Porispere 2019, Kuva: Jesse Keinonen

Heinä–elokuun taitteessa Porin Kirjurinluodossa järjestettävä Porispere julkistaa nyt loput esiintyjänsä. Festivaali esittää ylpeänä kaksi porilaisartistien voimin toteutettavaa uniikkia erikoiskonserttia.

Porisperen keikkaa varten kasattu Jussi Hakulinen & Likaiset Legendat erikoiskokoonpano koostuu -yhtyeen tunnetuimpien kappaleiden säveltäjän lisäksi lisäksi mm. bändin entisistä jäsenistä. Bassoa soittaa Jay Lewis, kitaraa Daffy Terävä ja rumpuja Antti Mäkinen. Lisäksi Hakulisen tytär Ellinoora Hakulinen on mukana koskettimissa ja taustalaulussa. Orkesteri lupaa soittaa kunnon setillisen Hakulisen tunnetuimpia kappaleita sekä myös ennen julkaisemattomia sävellyksiä. “Haittaaks et tulee pelkkii hittei?” kyseli maestro vastikään Porispere-pomo Harri Vilkunalta. Vastalauseita ei kuultu.

Toinen kiintoisa ja aivan eri skeneä edustava porilaisprojekti on Ylellä nähdyn Mist sä tuut -rap-sarjan innoittamana perustettu Viapori-kokoonpano. Tähän porilaiseen superposseen kuuluvat muun muassa Langen, View, Köpi Kallio ja Färmy. Luvassa on eksklusiivinen ja yllätysten täyteinen aikamatka porilaisen rapin historiaan. Viaporin alkukeväästä julkaistu debyyttisingle Suutu jo sai räväkän vastaanoton muun muassa valtakunnan medioissa, ja Spotifyssa sitä on kuunneltu jo lähes 140 000 kertaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Porisperen artistikattaus täydentyy myös pitkän linjan porilaisnimillä Serpicolla ja Ikulla. Kolmepäiväisen tapahtuman esiintyjäkavalkadin täydentävät perinteisen heavyn ilosanomaa välittävä Tyrantti sekä maan punk- ja rock-skenejen kovimpiin nimiin lukeutuvat Huora, Nyrkkitappelu ja Räjäyttäjät. Pikanttina lisämausteena Porispere-perjantaissa koetaan myös armotonta menoa Kalevankadun laulavan talonmiehen Sepi Kumpulaisen ja yhtyeen toimesta. Yhteensä Porispere 2021:ssä nähdään 29 artistia.

Lippukauppa on käynyt ennätysvauhtia, ja rajoitetun kapasiteetin vuoksi kaikki merkit viittaavat siihen, että Porisperen portteihin naulataan loppuunmyyty-kyltit tapahtumaviikonloppuna.

Päiväkohtainen ohjelma:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pe 30.7.
Beast In Black
Popeda
Olavi Uusivirta
Ensiferum
Gasellit
The 69 Eyes
Litku Klemetti
Huora
Räjäyttäjät
Nyrkkitappelu
Sepi Kumpulainen BAND
Jackrabbit

La 31.7.
Apulanta
Stam1na
Ellinoora
Happoradio
Jussi Hakulinen & Likaiset Legendat
Moon Shot
Maustetytöt
22-Pistepirkko
Pää Kii
VIAPORI
Ursus Factory
Lasten Hautausmaa
Serpico
Iku

Su 1.8.
JVG
SANNI
BEHM

www.porispere.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.lippu.fi

Luetuimmat

Uusimmat