Postikortteja Helvetistä julkaisi uuden kappaleen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.4.2014

Postikortteja Helvetistä 2014Witch house/kauhu-rap -duo Postikortteja Helvetistä on julkaissut uuden ”Miksi?” nimeä kantavan kappaleensa verkossa. Kappaleella vierailee Lordi-yhtyeen kosketinsoittaja Hella, mutta tällä kertaa mikrofonin takana. Yhtye lahjoittaa kaikki kappaleesta tulevat tuotot Sovatek/Asema78:n hyväksi. Kohde on lasten ja nuorten parissa toimiva hyväntekeväisyysjärjestö. Kappale kertoo erittäin rankan tarinan koulukiusaamisesta. Voit lukea yhtyeen jäsenen Mikko Varjamon tarinan kappaleen takaa täällä. Lue lisää nähdäksesi koko lehdistötiedote.

”Koulukiusaaminen on itselleni todella läheinen asia. Kärsin vuoden verran erittäin voimakkaasta kiusaamisesta, ja kannoin sitä taakkaa 20 vuotta, ennen kuin käsittelin asian. Biisi ei ole mikään kaunis selviytymistarina, vaan rankin setti koskaan missä olen itse ollut studiossa mukana. Silti uskon ja toivon, että tästä saa saman kohtalon kokeneet voimaa. Ja se onkin toiveeni, sekä syy miksi tätä lähdin työstämään.”, kertoo rankimmat lauluosuudet hoitava Mikko Varjamo.

Yhtyeen virallisen Facebook -sivun löydät täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen esittely Kaaoszinessa löytyy puolestaan täältä.

Voit myös lahjoittaa rahaa suoraan Sovatek/Asema78:n kohteelle. Tili on avattu sitä varten Keski-Suomen Osuuspankkiin, tilinumero: FI79 5290 0220 4564 77.

Voit ostaa/kuunnella kyseisen kappaleen tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

iTunes:
https://itunes.apple.com/fi/album/miksi-feat.-hella-single/id838974829?l=fi

Google Play:
https://play.google.com/store/music/album/Postikortteja_Helvetist%C3%A4_Miksi_feat_Hella?id=Boydidwgtzsokzqqehuy5mtcd4a

Spotify:
http://open.spotify.com/track/1Fg4fVYVc2RXWU5NuN4MPp

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat