Profane Omen tullut tiensä päähän – yhtye lopettaa 17. elokuuta: ”Toivottavasti teille tulee ikävä meitä”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 23.7.2019

Lahtelainen, vuonna 1999 perustettu metalliyhtye Profane Omen on ilmoittanut tulleensa tiensä päähän. Bändi julkaisi Facebookissa faneilleen pitkän viestin, jossa yhtye kertoo peruneensa suurimman osan suunnitelluista keikoistaan niin, että yhtyeen viimeiseksi esiintymiseksi jää konsertti 17. elokuuta Möysän Musaklubilla. Yhtyeen mukaan tämän jälkeen ”suunnitelmia ei ole, eikä tehdä”.

Yhtye kertoo muun muassa rahan ja ajan vaikuttaneen päätökseen laittaa pillit pussiin. Erilaisista elämäntilanteista ja jäsenten eri sijainneista johtuen jäsenet kokevat, että he eivät pysty panostamaan bändiin sillä intensiteetillä, jota se vaatii, ilman kompromisseja. Yhtye kirjoittaa Facebookissa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Ollaan aina haluttu toimittaa paras ja tykein livekeikka, joka hihoista lähtee, eikä esimerkiksi raha ole koskaan kovinkaan suurta roolia meille näytellyt. Pienemmälläkin liksalla on lähdetty, jos keikka on ollut muuten järkevissä kantimissa tai ilmassa seikkailun makua.
Totuus kuitenkin on, että laskut on maksettava silloinkin, kun tehdään keikkaa minimiliksalla tai uutta levyä studiossa.”

Mikäli haluat vielä todistaa yhtyeen livenä, se on mahdollista 1. elokuuta On The Rocksissa sekä 17. elokuuta Möysän Musaklubilla. Yhtye ehti julkaista uransa aikana viisi studioalbumia, joista viimeisin, ”Ooka”, julkaistiin vuonna 2018. Bändi on keikkaillut myös ahkerasti ympäri maailmaa.

Profane Omen päättää viestinsä kiitoksiin:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kiitos, te kaikki mahtavat tyypit, jotka ootte tehneet tästä meidän tähänastisesta reissusta niin upean.
Bändit, keikkajärkkärit ja muut yhteistyökumppanit.
Ennen kaikkea te fanit, jotka ootte uskollisesti vuodesta toiseen keikoilla käyneet ja levyjä ostaneet.
Päivääkään ei annettaisi pois.

Toivottavasti teille tulee ikävä meitä.
Meille ainakin tulee takuulla ikävä teitä.

Näkyillään.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat