Progemetallin superkokoonpano Liquid Tension Experiment ilmoitti tulevan paluualbuminsa tiedot

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 12.1.2021

Teknistä progressiivista metallia esittävä  kiusoitteli faneja joulukuussa 2020 sosiaalisessa mediassa mahdollisesta uudesta albumista. Bändin jäsenet vaihtoivat samanlaiset profiilikuvat, joissa jokaisella oli yllään kasvomaski. Jokaisen jäsenen maskissa luki kuitenkin eri asioita, ja kun kuvat laittoi yhteen, muodostui oikeassa järjestyksessä tekstiksi ”LTE3”. Myöhemmin yhtye vahvisti vihjailut ja kertoi aikovansa julkaista kolmannen albuminsa vuonna 2021.

Nyt bändi on paljastanut tulevan albuminsa tiedot. Yhtyeen odotettu uusi albumi ”LTE3” ilmestyy 21. maaliskuuta. Albumi sisältää 8 raitaa, ja levyn ennakkotilaus käynnistyy 22. tammikuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:

  1. Hypersonic
  2. Beating The Odds
  3. Liquid Evolution
  4. The Passage Of Time
  5. Chris & Kevin’s Amazing Odyssey
  6. Rhapsody In Blue
  7. Shades Of Hope
  8. Key To The Imagination

Yhtyeen edellinen albumi julkaistiin vuonna 1999.

Kokoonpanossa vaikuttavat John Petrucci (Dream Theater), Jordan Rudess (Dream Theater), Mike Portnoy (Ex-Dream TheaterSons of Apollo, jne.) sekä Tony Levin (King Crimson jne.)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat