Progemetallitaituruutta Helsingistä: Kaaoszinen ensisoitossa Amothin uusi albumi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.1.2016

Amoth 2016Helsinkiläinen progressiivista metalia soittava Amoth julkaisee uuden ”Revenge” -nimisen albuminsa 22. päivä tammikuuta Inverse Recordsin kautta. Kaaoszine yhteistyössä yhtyeen kanssa haluaa nyt tarjota lukijoilleen viikon ajan mahdollisuuden kuunnella yhtyeen uuden albumin ennakkoon kokonaisuudessaan sivustollaan. Voit kuunnella albumin kokonaisuudessaan sekä lukea yhtyeen selostuksen albumin kappaleista tästä:

1. ”Die Young”:
Amothin toinen kokopitkä polkaistaan käyntiin hulppeasti temmolla 260. Kyseessä on levyn nopein ja lyhyin biisi. Nimestä voi päätellä jotain miksi…Puolessa välissä biisiä tosin hengähdetään hetken sambamaisissa tunnelmissa. ”This song needs more cowbell!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2. ”…And So They Fueled These Veins With Chaos”:
Levyn ehkäpä progressiivisin biisi. Biisin lyriikoissa tarvotaan eteenpäin vaikka maa on kirottu ja ilma jota hengitetään on myrkkyjä täynnä. Apokalyptisissä tunnelmissa siis liikutaan ja biisi kysyy / toteaakin että tätähän me haluttiin?

3. ”Shadow Of The Beast”:
Edellisen biisin vedenpaisumuksen pyyhkäistyä maailman yli vain peto jäi vaeltelemaan ympäriinsä. Tämä biisi siis toimii hyvänä jatkona edelliselle biisille. Kutsu on kuultu ja kutsuun on vastattu. Bändin ensimmäinen musiikkivideo syntyi myös tästä biisistä.

4. ”Tattered Wings”:
Toinen musiikkivideo biisi. Tositarina kauan sitten kadonneesta ystävästä. Biisissä pohditaan miten tämän henkilön elämä on mahtanut mennä. Ovatko unelmat toteutuneet vai ovatko elämän myrskyt vieneet mukanaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5. ”For The Moon And Mercury”:
Instrumentaalia tunnelmointia kuun ja merkuriuksen loisteessa.

6. ”’Till The End”:
Loppuun asti taistellaan, kävi miten kävi. Älä vielä luovuta!

7. ”Road To Ruins”:
Elämän tuskaa, petettyjä lupauksia, loputonta yötä. Yhä hengissä. Armotonta kitararevittelyä koko loppubiisi.

8. ”Children Of The Night”:
Lapsien suhteesta vanhempiin ja vanhempien välinpitämättömyydestä. Itse on lopulta ”laukut pakattava” ja astuttava esille. Kaikki päättyy lopulta hyvin, joillekin…

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9. ”Revenge”:
Levyn nimikkoraita kertoo hyväksikäytön uhrista. Menneisyyttä on mahdotonta tappaa ja mahdotonta paeta. Täytyy nousta kotkan lailla kaiken yläpuolelle, tästä myös albumin kansikuva. Yksi asia todetaan varmaksi biisissä; kosto elää ja jonkun täytyy maksaa.

Luetuimmat

Uusimmat